Naisten jalkapallo oli hyvin suosittua 1900-luvun alun Isossa-Britanniassa. Ensimmäisen maailmansodan melskeet siirsivät naiset tehtaisiin paikkaamaan rintamalle lähteneitä miehiä, ja tehtaiden välisistä jalkapallojoukkueista tuli nopeasti ilmiö, jota seurasi parhaimmillaan kymmenien tuhansien katsojien yleisö. Suosio koitui kuitenkin nopeasti lajin kohtaloksi. Englannin jalkapalloliitto ei katsonut hyvällä naisten pelin kasvavaa suosiota ja taloudellista riippumattomuutta, joten 1921 se kielsi naisilta pelaamisen jäsenyhdistystensä kentillä (eli aika lailla kaikkialla). Syyksi ilmoitettiin yksinkertaisesti koko touhun luonnottomuus: jalkapallo oli sopimaton laji naisille, ja kielto nopeasti kuihduttikin lajin näkyvyyden olemattomiin.
Anna Trenchin sarjakuva Florrie : A Football love story kertoo fiktiivisen näkemyksen yhdestä naisesta, jonka elämään nämä tapahtumat vaikuttivat. Tarina alkaa nykyajasta, kun sukulaistyttö löytää isotätinsä jäämistöstä vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä ja jalkapallokengät, jotka kertovat omaa tarinaansa Florrien nuoruudesta. Miksi hän ei koskaan puhunut näistä asioista kenellekään?
Norfolkilaisen tytön yllättävä ihastuminen peliin, perheeltään salaa pelaaminen ja lopulta ihastuminen toisen joukkueen pelaajaan kanaalin toisella puolella on taitavasti kerrottu ja myös piirretty. Trenchin luonnosmainen, mutta kuitenkin ilmeikäs sarjakuvakerronta ei hyödynnä ruutuja lainkaan, ja lopputulos näyttää hyvällä tavalla kuvapäiväkirjamaiselta. Sympaattinen ulkoasu toimii, mutta eniten kerronnassa kiinnittää huomiota tarinan uskottavuuteen. Tarinassa on hetkiä, jolloin Trench olisi voinut iskeä vaihdekepin pohjaan, ja paisuttaa melodraamaa, mutta hän pitää kerronnan tyylikkään hillittynä. Tämä tuo uskottavuutta, ja hetken jopa kuvittelin lukevani oikeaa tositarinaa Trenchin sukulaisnaisesta.
Kokonaisuutena Florrie : A Football love story on varsin näppärä esikoisteos. Kerronnallisesti hienovarainen ja koskettavakin sarjakuva maalaa onnistuneesti pienoiskuvan ajasta, joka on paljolti jo unohtunut ihmisten mielestä. Tällaiset mikrohistorialliset kertomukset jaksavat aina kiinnostaa. Pienestä tarinasta versoo paljon yksilöä suuremmat kysymykset, miksi ja miten yhteiskunnallinen kehitys toisinaan jopa taantuu. Tässä tapauksessa saatiin odottaa 50 vuotta, kunnes naisten pelistä tuli vuonna 1971 jälleen mahdollista.






