Bertrand Gatignol ja Hubert: The Great Man

The Great Man

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

The Ogre Gods -sarja jatkuu kolmanteen osaan, ja ehkä tässä vaiheessa uskaltaa jo sanoa, että fantasiasarjakuvien joukossa The Ogre Gods on aivan omaa luokkaansa. Bertrand Gatignolin ja Hubertin luoma brutaali ja julma maailma tuntui ensin aivan käsittämättömältä paikalta, mutta kirja kirjalta tarina avautuu ja maailma alkaa tuntua – jos nyt ei sentään loogiselta paikalta – niin ainakin sellaiselta, että kirjoittaja on selkeästi miettinyt mitä tekee.

Nyt eri punokset alkavat vihdoin yhdistyä ja eri hahmojen yhteydet toisiinsa selkeytyä. Ensimmäisen osan arvostelussani vielä arvelin, että sarjan osat olisivat enimmäkseen itsenäisiä teoksia, mutta tuollaiset ajatukset voi haudata viimeistään tämän kolmannen osan myötä.

Esimerkkiruutuja The Great Man -sarjakuvasta

Tässä kolmannessa osassa ensimmäisen osan näkökulmahenkilö Petit nousee jälleen keskeiseen osaan, jättiläisten valtakunnan hajotessa hänellä on nimittäin mahdollisuus valtaistuimeen, halusipa hän sitä itse tai ei. Kunnian­himoisille ihmisille Petit on siis mitä houkuttelevin väylä valtaan. Ei tarvitse paljoa arvailla kuka pyrkii ensimmäisenä Petitin kannoille, edellisen osan kunnianhimoinen kamariherra Yori kun on osoittanut pystyvänsä mihin tahansa.

Kolmannen kirjan näkökulmahenkilö on kuitenkin aivan uusi hahmo, nimeltään Karhu. Vanha mies on kuin kärsineempi versio Obi-Wan Kenobista – nerokas strategi, joka on menettänyt kaiken ja jonka oppipojasta on tullut hänen suurin vihollisensa. Petit saattaa kuitenkin olla se henkilö, joka vihdoin muuttaa pelin kulun, sekä Karhulle henkilökohtaisesti, että koko valtakunnalle.

Karhu on hahmona suoraan sanottuna nerokas. Hän on syvästi inhimillinen: samaan aikaan älykkyydessään melkein voittamaton, mutta silti myös hyvin haavoittuvainen. Hubertin taidot käsikirjoittajana tulevat ilmi nimenomaan tarinan moniulotteisissa hahmoissa, ja Karhu on parasta, mitä tähän asti on nähty. Sarjakuvan draaman kaari on sen verran loistelias, että nähtäväksi jää pystyykö sarjan neljäs (ja nähtävästi viimeinen) osa yltämään samaan. Mikäli fantasiasarjakuvat yhtään innostavat, tähän sarjaan kannattaa ehdottomasti tutustua.

Mallisivu The Great Man -sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...