Léonie Bischoff ja Kathleen Karr: The Great Turkey Walk

The Great Turkey Walk -kirjan kannessa poika kävelee preerialla, ympärillään kalkkunoita ja takanaan neljän aasin vetämät vankkurit.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nuorella Simon Greenillä on maine yksinkertaisena poikana – itse asiassa niin yksinkertaisena, että opettajakin toteaa ettei koulunkäynti johda hänen kohdallaan enää mihinkään. Niinpä 15-vuotias poika ”valmistuu” koulusta etuajassa, ja edessä odottaa suuri maailma, jossa jotenkin pitäisi elättää itsensä. Vuoden 1860 Missourissa ei ole vaihtoehtoja loputtomasti, mutta Simon ei loppujen lopuksi ole lainkaan niin avuton kuin häntä mollaavat ihmiset kuvittelevat. Simon päättää todistaa arvonsa paimentamalla tuhat kalkkunaa tuhannen mailin matkalle preerian halki Coloradoon, jossa niistä saa paremman hinnan. Matkalle tulee avuksi alkoholisoitunut herra Bidwell, ja pian mukaan tarttuu myös karannut orja Jo. Kaikenlaista muutakin kohdataan matkan varrella, kuten Simonin hatkat ottanut lurjusisä, jolla ei ole hyvät mielessään.

Lukiessani Léonie Bischoffin taitavasti rakennettua sarjakuvaa olin varma, että sen taustalla oleva Kathleen Karrin romaani on jokin unohdettu 1800-luvun klassikko. The Great Turkey Walk muistuttaa nimittäin lähinnä Mark Twainin Huckleberry Finniä tai jopa Tom Sawyeriä. Naiivi mutta sydämellinen päähenkilö lähtee suurelle seikkailulle, joka paljastaa jotain olennaista aikakauden yhteiskunnan arvoista ja rajoista. Mutta ei, vuonna 1998 julkaistu The Great Turkey Walk on vain taitavasti kirjoitettu jäljittelemään 1800-luvun seikkailuromaanien tyyliä ja rytmiä.

Tämä ei ehkä ole aivan ominta genreämi, joten en ehkä olisi tarttunut sarjakuvaan ellei se olisi voittanut Angoulêmen nuorten sarjakuvan pääpalkintoa 2023 (Tarkka lukija ehkä muistaa, että All Princesses Die Before Dawn voitti kyseisenä vuonna nuorten erikoispalkinnon). Aika kovat suositukset siis, ja ihan syystä. Tarina on todella mukaansatempaava, mutta parasta tarinassa on sen hahmot ja se, miten he toimivat yhdessä. Tarinan keskeisiä teemoja on perhe. Simonilla ei omaa perhettä oikeastaan ole, ja tarinan muutkin keskeiset hahmot ovat tavalla tai toisella menettäneet omansa. Toisistaan he löytävät etsimänsä, mutta eihän tällainen teema toimi, ellei hahmojen dynamiikka pelaa yhteen. Onneksi hahmot ovat kiinnostavia ja jokainen on omalla tavallaan persoonallinen tapaus.

Sympaattisen kokonaisuuden sitoo yhteen Bischoffin kaunis kuvitus, jonka heleä värimaailma erityisesti hivelee silmää. Nuortensarjakuvasta kun puhutaan, niin erityisiä kuvakerronnallisia kikkoja ei ole luvassa, mutta peruskerronta on oikein toimivaa ja viihdyttävä tarina etenee käänteestä toiseen. Tämä on niitä nuortensarjakuvia, joita voi ilman muuta suositella kaiken ikäisille. The Great Turkey Walk on hyvällä tavalla vanhanaikainen tarina, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on jatkaa klassikoiden jalanjäljissä, ja se myös onnistuu siinä.

Sarjakuvasivu alkaa lähikuvalla kalkkunasta. Simon herää huutoon. Jo on peittonsa alla kalkkunan tuijotettavana ja huutaa "Help! Help!".

Simon: "Shoo him away, Jo! He won't hurt you!"

Jo: "What is this monster?"

Kalkkuna: "Gobble?"

Simon nousee istumaan, vierellään pieni koira, ja heittää sitten kalkkunaa kepillä.

Simon: "A turkey! A bronze turkey! Didn't you say you grew up on a farm? You've never seen one?"

Jo: "No! The master only had pigs..."

Jo nousee ylös ja seisoo kalkkunoiden keskellä.

Jo: "They're everywhere! They're ENORMOUS!"

Simon: "I sure hope they're everywhere! And that they haven't lost any weight!"

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...