Välillä täytyy oikein penkoa muistiaan ja muitakin arkistojaan pysyäkseen kärryillä pohjoismaisista naisdekkaristeista ja heidän keskeisten hahmojensa tapaushistorioista, mutta Katarina Wennstamin kohdalla se kannattaa, niin paljon olen hänen kirjoistaan pitänyt. Hän on onnistunut pysymään ajan hermolla aiheissaan, ja hänen nykyisen teossarjansa päähenkilöt Charlotta ja Shirin ovat oikein mielenkiintoisia.
Tämänkertainen kirja kertoo nuoriin naisiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta. Molly ja Miranda ovat olleet aivan tavallisia lukiolaistyttöjä, joiden maailma on pahasti järkkynyt, kun luotettu aikuinen on osoittautunut kaikkea muuta kuin luottamuksen arvoiseksi. Jens, tämän kirjan pahis, on järjestänyt nuorille bileiden etkoja ja käyttänyt sitten häikäilemättä heitä hyväkseen. Jens on kaiken huipuksi vielä lääkäri, joka on jo aiemmin saatu kiinni vastaavanlaisista rikoksista, mutta oikeusjärjestelmä on päästänyt hänet kovin helpolla. Tyttöparat reagoivat sitten kumpikin omalla tavallaan itsetuhoisesti Jensin pahuuteen. Toisena juonteena kirjassa kulkee Mollyn ja Mirandan luokkatoverin Aleksanderin tarina, joka saa päätöksensä vasta ihan viimeisissä lauseissa.
Kyllä Katarina Wennstam onnistui taas – kirja on vakavista aiheistaan huolimatta joutuisaa luettavaa, jota ei hevin malttaisi laskea käsistään. Ja jos pahisten pahuus on jonkinlainen dekkarien kyseenalainen meriitti, on Hämärän tyttö siinäkin mielessä erinomainen – jostain syystä tämä Jens toi jollei muuten niin nimeltään mieleen Silta-tv-sarjan Jens-pahiksen, ja hänen lipevä naamansa kulki mielessäni läpi kirjan.