Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Mikä ristiriitainen kirja. Aloitin tämän lukemisen maaliskuun lopussa, heti Muistojen kirjan perään; se tuntui sopivalta, kirjat kun ovat Keltaisessa kirjastossakin peräkkäin.

Lukemiseen vierähti kuitenkin kolme viikkoa ja tulin matkan varrella lukeneeksi kymmenen muuta kirjaa, koska Pieni elämä ei vain edennyt, enkä oikein halunnut lukea sitä koko ajan.

Pieni elämä kertoo ystävistä. Keskipisteenä on Jude St. Francis, salaisuuksia täynnä oleva nuori mies, jonka jalat ovat vammautuneet: hän kävelee ontuen, kärsii selvästi kivuista ja saa outoja kohtauksia toisinaan. Juden menneisyys on salaisuus lähimmille ystävillekin, mutta on ilmiselvää, että Juden taustassa on jotain synkkää.

Juden lähimpiin ystäviin kuuluu Willem, joka on Juden tavoin orpo: hänen vanhempansa ovat tosin kuolleet vasta Willemin opiskeluvuosina. Willem on komea, mukava ja haluaa näyttelijäksi. Malcolm on varakkaasta perheestä ja haaveilee arkkitehdin urasta, haitilaistaustainen JB taas tavoittelee taiteilijan uraa.

Ystäväpiiri elää New Yorkissa. Kirjan alkuosa tuo mieleen miespuolisen version Girls-sarjasta, mutta Pieni elämä on skaalaltaan mittavampi: se kuvaa nelikon ja näiden lähipiirin ystävyyssuhteita ja elämää yli 30 vuoden ajan.

Ei tässä sinänsä mitään. Pieni elämä on hieno kuvaus ystävyydestä, rakkaudesta, elämässä etenemisestä ja sen sellaisesta. Se, mikä tekee kirjasta huomionarvoisen, on sen äärimmäinen julmuus ja väkivaltaisuus.

En ala tässä käymään läpi Juden taustaa sen enempää – se on lukijallekin alkuun salaisuus ja paljastuu kirjan edetessä vähän kerrassaan, mutta synkkä se on. Hyvin synkkä. Jude hallitsee tuskaansa muun muassa viiltelemällä ja kirjassa onkin lukuisia hyvin graafisia viiltelykohtauksia.

Hanya Yanagihara haluaa selvästi hieroa lukijan naamaa siihen, millaista jälkeä syntyy, kun ihmistä kohdellaan kaltoin. Jude on toisaalta nerokas, menestyksekäs tyyppi, joka onnistuu elämässään monessa asiassa, mutta samalla Jude on sisältä täysin rikki ja monin tavoin kyvytön normaaliin elämään. Tätä kärsimystä kirja toistaa ja toistaa ja toistaa, yli 900 sivun ajan. Se on lukijallekin raskas kokemus.

Pienen elämän lukeminen oli vaivalloista, mutta samalla halusin saada kirjan luettua. Minun piti saada tietää, miten Judelle ja tämän ystäville käy. Helpolla Yanagihara ei lukijoita päästä.

Vaikka henkilöt ovat kiinnostavia ja yli 900 sivun mitta antaa hyvin tilaa kehitellä tapahtumia, on kirjalla puutteensakin. Se on vähän liikaa. Olennaisimmat osat olisivat kai välittyneet parisataa sivua lyhyemmässäkin mitassa.

Yanagiharalla on taipumusta liioitteluun, niin hyvässä kuin pahassa. Väkivaltakohtaukset ovat kuvottavia ja niitä on paljon. Herkkien, masennukseen tai itsetuhoisuuteen taipuvaisten ihmisten ei kannata tätä lukea. Myös ystävien menestys tuntuu jotenkin liialliselta. Jude onnistuu elämässään, mutta tuntuu epätodelliselta, miten nerokas ja onnistunut Jude taustastaan ja rikkonaisuudestaan huolimatta on. Ei oikein tunnu uskottavalta.

Kirja on myös hieman omituisella tavalla irti ympäristöstään. Se selvästi sijoittuu New Yorkiin, mutta aikaan sitä ei sido oikein mikään: ympärillä ei tapahdu mitään, joka kiinnittäisi tapahtumat johonkin tiettyyn aikaan – aivan kuin vaikkapa 9/11-iskuja ei olisi ollenkaan tapahtunut.

Monimutkainen, ajatuksia herättävä kirja. Tällaisia ystävyyden kuvauksia saa harvoin lukea ja kirja kyllä ehtii asioita kehitellä kaikessa rauhassa. Kirjan raakuus tekee siitä välillä epämiellyttävän lukea, eikä se jokaiselle lukijalle sovi. Tunteita se onnistuu herättämään varmasti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *