Colson Whitehead: Harlem Shuffle

Harlem Shuffle

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

1960-luku on koittamassa. New Yorkin Harlemissa nuori musta huonekalukauppias Ray Carney ajautuu serkkunsa kautta lain väärälle puolelle ja alkaa hankkia pientä lisätienestiä varastetun tavaran luukuttajana. Mutta isossa kaupungissa roistotkin ovat isoja, ja Ray joutuu mukaan vähän turhan suureen kupruun pikkukonnien hoitaa. Mutta jos siitä selviydytään, on mikä vain muukin pian mahdollista, niin kunnianhimoinen Ray ajattelee. Yhden keikan jälkeen odottaa vähän isompi keikka, sitten taas isompi, kunnes lopulta Ray on tilanteessa, josta pitää vain päästä pakenemaan.

Harlem Shuffle on Colson Whiteheadin romaaninmittainen kumarrus 1960-luvun mustien amerikkalaisten elämäntyylille. Rasismi ja rotuerottelu olivat New Yorkissa arkipäivää, eivätkä mustien mahdollisuudet olleet ollenkaan samalla linjalla valkoisen vanhan rahan kanssa. Sen myös Ray kumppaneineen saa kokea. Värillä on väliä, kaikessa ja jatkuvasti. Kansanosat eivät juurikaan sekoitu, ja jos sekoittuvatkin, niin harvoin missään hyvässä hengessä. Harlem Shufflen loppukolmanneksella kaupungissa kuohuu. Mustan nuorukaisen kuolemasta poliisin käsissä alkaa mellakointi, jota on helppo verrata nykypäivän Black Lives Matter -liikehdintään. Colson Whitehead näyttää, että kovin kauas ei lähes 60 vuodessa olla tultu.

Colson Whitehead on oivallinen tarinaniskijä, mutta ehkei Harlem Shuffle ihan hänen aiempien romaaniensa tasolle nouse. Whitehead luo henkilöidensä historioista kiinnostavia sivusäikeitä, mutta ehkä napakampi keskittyminen pääjuoneen olisi kantanut paremmin. Yhtä kaikki tällaisenaankin Harlem Shuffle on vallan mainio romaani, jota kyllä kelpaa vinkata!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...