Kari Hotakaisen uutuusromaani Helmi tuli markkinoille poikkeukselliseen jakelukanavaansa liittyvän huomion vuoksi: kirjaa ei saa tavallisista kirjakaupoista ollenkaan, vaan se on ruokakauppojen valikoimissa. Kaiken kohun keskellä liekö kukaan lopulta edes lukenut kirjaa? No, ainakin minä olen.
Helmi alkaa sekavalla jaksolla muistinsa menettäneen naisen toilaillessa. Metsästä löytynyt vanhus työllistää lapsettomuudesta kärsivää avioparia, mutta pelkkänä välttämättömänä huolenpitona alkaneesta suhteesta vanhaan naiseen alkaa pian kehittyä merkityksellisempi ihmissuhde. Ja kyllähän Helmikin vähitellen muistinsa löytää, ainakin osittain. Hän muistaa olleensa Hanoi Rocksin managerina ja auttaneensa poikia eteenpäin urallaan. Tekijänoikeusmaksut isosta hitistä pitävät Helmin edelleen hyvissä varoissa.
Kari Hotakaisen huumori on parhaimmillaan vuoropuheluissa ja arkisten tilanteiden esittämisessä. Niinpä kirjan alun slapstick-vaihe ei täysin vakuuta, mutta mitä pidemmälle Helmin parissa päästään, sitä paremmin alkaa Hotakaisen kertomus imeä. Muistisairauksista kirjoittaessaan Hotakainen tasapainoilee vakavan ja huvittavan välimaastossa – tai ainakin leikinlaskulla on jotenkin synkkä aura. Hotakainen rakentaa Helmin ja tämän naapuripariskunnan sekä hänet metsästä pelastaneen pariskunnan välille merkityksellisen yhteyden: tämä meillä on, pidetään siitä kiinni, tästä voidaan pitää kiinni.
Ei Helmi nyt Kari Hotakaisen paras romaani ole, mutta ei kerran vauhtiin päästyään lainkaan kehnokaan. Se on nopeasti etenevä ja helposti luettava tehokas tarina, jonka sydämestä hohkaa lopulta inhimillinen lämpö, usko lähimmäiseen. Kannattaa lukea, jos Helmi kauppareissultasi kyytiin tarttuu.