Karin Fossum: Helvetintuli

Helvetintuli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Norjalaisen rikoksen kuningattaren Karin Fossumin vuonna 2014 alun perin ilmestynyt dekkari ilmestyi maaliskuussa 2023 Johnny Knigan julkaisemana ja Tarja Tevän suomentamana nimellä Helvetintuli. Kuten useimmissa Fossumin rikosromaaneissa, tässäkin murhaa tutkii Konrad Sejer parinsa Jakob Skarren kanssa, mutta tällä kertaa varsinaisen poliisityön rooli on vaatimaton ja tarinaa kuljetetaan tarkastelemalla sekä uhrin että tekijän näkökulmaa.

Kirja alkaa murhapaikalta vanhasta ruosteisesta asuntovaunusta, josta raaoin veitseniskuin murhatut äiti ja poika löydetään ja Sejer pareineen kutsutaan paikalle tutkimaan murhaa. Fossum kertoo tarinan esittelemällä yksityiskohtaisesti sekä murhatun perheen että murhaajan taustat ja arjen sekä tapahtumaketjun, joka lopulta johtaa hylättyyn asuntovaunuun ja veitseniskuihin. Välillä poliisit käyvät haastattelemassa sukulaisia ja ystäviä ja yrittävät päästä murhaajan jäljille mutta lukija tietää taustoista enemmän kuin poliisi eikä dekkari siksi etenekään perinteiseen tapaan; poliisityö on tässä dekkarissa sivuroolissa.

Tavoite esitellä sekä murhattu perheen että murhaajan taustat on kunnianhimoinen ja tekevät murhasta monin verroin inhimillisemmän kuin vain murhan ja murhaajan käsittely olisivat olleet. Toisaalta jäin kaipaamaan perinteisempää poliisityön esittelyä ja tarinan yksityiskohtien ratkaisua poliisityön keinoin ja olisin pärjännyt vähän vähemmälläkin syyllisen ja uhrien arjen kuvaamisella.

Helvetintuli on erilainen rikosromaani. Perinteisen dekkarin ystävät eivät välttämättä viehäty tavasta, jolla tarinaa kuljetetaan, mutta uhrien ja tekijän pään sisään kurkistaminen tuo kokonaisuuteen ulottuvuuden, joka isossa osassa rikosromaaneja ei ole alkuunkaan näin näkyvästi läsnä. Tämä taiten kirjoitettu tarina antaa sinulle mahdollisuuden katsastaa kumpaan yleisöön kuulut.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...