On halloweenin aamu ja Hiiru koittaa istua hiljaa aloillaan, kun äiti maalaa hänelle pääkallonaamaa. Pian kohti koulua vaeltaa hurja joukkio: meksikolainen luuranko, Dracula ja verikreivitär, on aika viettää loppusyksyn kammottavaa kurpitsajuhlaa. Mutta voi ei, juhlapäivän päälle laskeutuu synkkä varjo, kun Hiiru huomaa, että hänen reppunsa on joutunut hukkaan. Nyt ei ole kynää eikä kumia, karkkipussikin on tietysti repussa, eikä Hiiru pääse nauttimaan harvinaisesta tilaisuudesta syödä herkkuja opettajan luvalla. Pahinta kuitenkin on se, että avaimet ovat repussa ja äiti tulossa kotiin vasta pitkän ajan päästä.
Ystävät tietysti tulevat hätiin ja Hiiru saa sekä kirjoitusvälineitä että karkkia, niin ikään apua avainpulmaan. Neuvokkaat pikku hiiret selvittävät tilanteen toisensa jälkeen ja näin saadaan tästäkin halloweenista ikimuistoinen – ja sen verran makea, että ”karkkia ei tarvitse syödä enää koskaan”.
Hieman isommille lukijoille tarkoitettu Hiiru-sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Koululais-Hiirun elämää kuvaava sarja on osuva ja hilpeä, kokoelma juuri sellaisia tapahtumia, joita meidänkin perheemme alakoululaisten elämään kuuluu. Riikka Jäntti selvästi tuntee lapset, heidän ilonaiheensa sekä kamalat jutut.
Siinä missä Pikku hiiri -sarja on loistava, Hiiru-sarja on todella hyvä. Hiiruja meillä ei ole Pikku hiiri -kirjojen tapaan luettu uudestaan ja uudestaan, mutta tämä tietysti liittyy ikään. Harva alakoululainen varmasti lukee samaa kirjaa satoja kertoja – kuten ainakin meillä Hiirusta kertovia kuvakirjoja luettiin.
Hiiru-sarja on nappivalinta ekaluokkalaiselle tai juuri lukemaan oppineelle, mutta kyllä sitä on hauska yhdessäkin lukea.








