Lewis Carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa

Liisan seikkailut Ihmemaassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lewis Carrollin kertomus Ihmemaassa seikkailevasta Liisasta on ilahduttanut lukijoita jo yli 150 vuoden ajan. Se on lastenkirjallisuuden kestäviä klassikoita, mistä on osoituksena sekin, miten monta suomennosta teoksesta on tehty. Ensimmäisenä ehti Anni Swan vuonna 1906, mutta tunnetuin suomennos on varmasti vuonna 1974 julkaistu kahden neron, Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin, taidonnäyte. Sen jälkeen käännöksen ovat tehneet Alice Martin vuonna 1995, Tuomas Nevanlinna vuonna 2000 ja selkomukautuksena Tuomas Kilpi vuonna 2019. 

Tämä Liisan seikkailut Ihmemaassa on Nana Sirosen käsialaa. Herää tietysti kysymys, miksi näin moneen kertaan suomennettu klassikko on suomennettava uudestaan. Yksi kelpo syy on kirjan saatavuus: aikaisempia suomennoksia ei ole tällä hetkellä saatavana uusina painoksina – Kunnaksen ja Mannerin suomennos on viimeksi ilmestynyt 2010. Hertta Kustannuksen sivuilla mainitaan lisäksi suomennoksen olevan lyhentämätön. Tämä viittaa kai lähinnä siihen, että varsinkin Anni Swanin käännöksessä tarina on kyllä kokonaan mukana, mutta joitain sanaleikkejä on jätetty kääntämättä.

Jos jostain syystä Liisan seikkailut Ihmemaassa eivät ole tuttuja, kirja kertoo Liisa-tytöstä, joka kesäpäivänä makoilee ulkona kyllästyneenä. Yhtäkkiä Liisa huomaa valkoisen kanin, joka voivottelee myöhästyvänsä, missä ei sinänsä ole mitään outoa, mutta kun kani vielä vetää liivintaskusta kellon, Liisan uteliaisuus herää ja hänen on aivan pakko seurata kania kaninkoloon. Kolosta Liisa putoaa Ihmemaahan, jossa hän kohtaa kaikenlaisia kummallisia henkilöitä ja tilanteita.

Teoksesta on tehty niin monia eri versioita, että monet yksityiskohdat ovat tuttuja, vaikka kirjaa ei olisi lukenutkaan. Sovitukset sekoittavat kuitenkin surutta tätä alkuperäistä kirjaa ja jatko-osaa Liisan seikkailut Peilimaassa, joten jos on esimerkiksi nähnyt Disneyn animaatioelokuvan, voi jäädä ihmettelemään, missä ovat Tittelitom ja Tittelityy sekä Mursu ja puuseppä, tai miksi Hullun hatuntekijän teekutsuilla ei puhuta sanaakaan syntymättömyyspäivistä – nämä kaikki ovat kirjoissa jatko-osan tapahtumia.

Ihmemaa on täynnä eriskummallisia, arkijärjen vastaisia sääntöjä ja aikuisten maailman parodiaa. Tyyliltään Liisan seikkailut Ihmemaassa ovat kirjallista nonsenseä: tapahtumissa ei useinkaan ole hirveästi järkeä ja matemaatikko Carroll tekee pilaa loogisesta päättelystä. Liisan seikkailujen Ihmemaassa on nähty lopettavan viktoriaanisten opettavaisten lastenkirjojen aikakauden ja tuovan uuden, puhtaasti ilahduttavien ja viihdyttävien lastenkirjojen aikakauden.

Kirjassa on myös kaikenlaista kirjallista parodiaa, esimerkiksi kirjassa esiintyvä Hummerikatrilli-laulu on mukaelma Mary Howittin runosta The Spider and the Fly vuodelta 1829 – ei ehkä kaikista selkein viittaus tämän päivän suomalaislukijoille. Suomentajille nämä parodiat antavat mukavasti mahdollisuuksia: kun Liisa kokee hukkaavansa itsensä ja huomaa, ettei muista perusasioita, kuten maantietoa, kertotauluja ja runoja, hän alkuteoksessa yrittää muistaa Isaac Wattsin moralistista runoa Against Idleness and Mischief vuodelta 1751. Sirosen suomennoksessa Liisa yrittää palauttaa mieleensä ”Maan korvessa kulkevi”-runon: ”Maan korvessa kulkevi krokotiilin tie. / Se suomuista häntäänsä koholle vie. / Niin pitkä on häntä, ei päätä sen näy, / kun Niilissä uimassa krokotiili käy.” Suomennos on tässä kohden loistava: se muistuttaa Carrollin alkuperäistä parodiaa, mutta viittaa kohteeseen, jonka suomalaislukija tunnistaa helposti. 

Anni Swanilla, muuten, Liisa hakee ”Sua lähde kaunis katselen”-runoa. Alice Martinilla se on ”Makeasti oravainen”. Manner ja Kunnas ovat tyytyneet suomentamaan alkuperäisen mukaisesti (ja lisänneet parodioidun runon alaviitteeksi) ja Tuomas Nevanlinna puolestaan on tehnyt oman mukaelman Wattsin runosta.

Yleisesti ottaen suomennoksista tunnetuin on Kunnaksen ja Mannerin käännös. Se on hauska, kekseliäs ja pistelee väliin omiaan hyvinkin luovasti. Anni Swanin suomennos on luonnollisesti vanhahtavin, vaan ei mahdottomasti: tällaiselle vanhalle kirjalle tietty vanhahtavuus istuu. Martinin suomennos on moderni ja ainoana jättää Liisan nimen kääntämättä, pääosassa seikkailee siis Alice. Nevanlinnan suomennoksessa seikkailee toki Liisa, mutta muuten etenkin nimistö on kovin kekseliästä: alkuteoksen march hare eli höperö jänis tai maalisjänis on Maaniskuun rusakko, Valekilpikonna on Vilpikonna ja Irvikissasta on tullut Hangon kisu. Kuten Markus Lång arviossaan toteaa, Nevanlinnan suomennos pyrkii lapsiystävällisyyteen, kun Martinin suomennoksen hienoudet auennevat parhaiten aikuiselle.

Sirosen suomennos pyrkii nykytyyliin tarkkuuteen ja uskollisuuteen alkutekstille, mutta keksii tarvittaessa sanaleikkeihin ja runoihin paikallisia sovelluksia edistämään merkityksen ymmärtämistä. Sitä en osaa sanoa, miten hyvin Sironen on teoksen oxfordilaista sisäpiirihuumoria tavoittanut, mutta se nyt on muutenkin nykylukijalle vähiten merkitävä osa. Nimistön osalta se on miellyttävän yllätyksetön. Sironen on muutenkin tehnyt erinomaista työtä Liisan parissa: käännös on helppolukuinen, moderni, kekseliäs ja konstailematon. Toivottavasti Nana Sironen jatkaa käännöstyötään ja suomentaa myös Liisan seikkailut Peilimaassa, jotta toinenkin osa tarinasta saadaan uutena painoksena saataville.

Kun Liisa pohdiskelee, ”mitä iloa on kirjasta jossa ei ole kuvia eikä keskusteluja”, hivenen harmillista on todeta, että tätä painosta ei ole kuvitettu. Aikaisemmissa suomennoksissa on nähty John Tennielin alkuperäiskuvitusta ja Tove Janssonin kaunista kädenjälkeä useammassakin painoksessa. Anthony Brownen värikäs ja surrealistinen kuvitus on sekin esiintynyt Kunnaksen ja Mannerin suomennoksen seurana. Nevanlinnan suomennoksessa on Helen Oxenburyn kovin nykyaikainen kuvitus. Kuvitushan oli Carrollille tärkeä osa kirjaa ja kirjailija itse ohjeisti Tennieliä aika lailla saadakseen mieleisensä kuvat. Tämän kirjan kaunis kansi on Mia Minervan käsialaa, eikä olisi ollut hullumpi juttu, jos kuvia olisi sisäsivuillekin saatu.

Joka tapauksessa klassikon uusi suomennos on tuoreelta Hertta Kustannukselta oikein kelpo veto. 

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 307 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...