Francesco Marciuliano: I Could Pee on This – and Other Poems by Cats

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos kissat kirjoittaisivat runoja tällaisia ne tosiaan olisivat. Kunnon kissaihminen huomaa kuinka osuvia, hauskoja ja jopa surumielisiä runot ovat. Kissat ovat monitahoisia lemmikkejä, jotka kaiken köllötyksen ja syömisen lomassa ehtivät tehdä myös pirullisia suunnitelmia, leikkiä välinpitämätöntä, hankkia huomiota ja silti olla loukkaantuneita jos olet käynyt vieraissa kissoissa. Joskus siis pelkkä naukuminen ei riitä kertomaan kaikkea.

Runot ovat oivaltavia ja runoilijalle kumarrus idean keksimisestä. Ihana kuvitus kruunaa kirjan. Vain nimi on hieman ristiriitainen, hauska mutta samalla hieman outo valinta. Aivan ehdoton kaikille kissaihmisille.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...