L.M. Montgomery: Jane ja Saaren kutsu

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

1930-luvun loppupuoli oli L.M. Montgomerylle hyvin vaikeaa aikaa. Hänen päiväkirjansa tuolta ajalta kertovat loputtomasta masennuksesta, unettomuudesta ja huolista aviomiehen sairauden ja aikuistuvien poikien edesottamusten keskellä. Janesta kertova kirja jäikin hänen toiseksi viimeiseksi romaanikseen, sen jälkeen ilmestyi enää Anna-sarjan täydentävä osa Anne of Ingleside (1939).

Jane Stuart on noin 11-vuotias tyttö, joka asuu hienossa mutta synkässä talossa Torontossa isoäitinsä, äitinsä ja tätinsä kanssa. Isästä ei puhuta koskaan, ja Jane luulee hänen kuolleen. Äiti on kyllä olemassa, hän on ihmeen kaunis ja herttainen, mutta elää vilkasta seuraelämää ja on täysin oman äitinsä vallan alla. Vahingossa Jane saa sitten tietää, että hänen isänsä elääkin, ja vanhemmat ovat eronneet. Ja eräänä päivänä Janen isoäiti saa kirjeen, jossa Andrew Stuart pyytää tytärtään luokseen kesän ajaksi Prinssi Edvardin saarelle.

Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei Jane ja Saaren kutsu enää tavoita Montgomeryn parhaiden aikojen taikaa. Se sisältää luvattoman paljon tuttua aiemmista teoksista. Mutta ei sitä voi suinkaan ohittaakaan; toisaalta se loistaa juuri niissä asioissa, joissa Montgomery on taitava. Prinssi Edvardin saaren luonnon kuvaus on hurmaavaa; voi sanoa, että romaani on ikääntyvän kirjailijan viimeinen rakkaudentunnustus syntymäseudulleen. Montgomery ei voinut sinne enää itse palata, mutta Jane Stuart saa sen tehdä. Lisäksi kirja on täynnä terävästi kuvattuja henkilöhahmoja. Janen elämä isoäidin talossa muistuttaa kovasti Sinisen linnan Valancyn kärsimyksiä voimakastahtoisten sukulaisten vallassa – osaakohan kukaan muu muuten kuvata Montgomeryä paremmin häijyjen vanhojen naisten tyranniaa? Valancy löytää oman Sinisen linnansa vapaasta elämästä luonnon keskellä rakkauden ympäröimänä, samoin käy Janelle. Sivujuonena on mainittava myös Janen ystävyys torontolaisen naapurin orpotytön Jodyn kanssa; onhan monilla Montgomeryn sankarittarilla juuri sellainen paras ystävä, jonka kanssa arkipäivän huolet jaetaan.

Suomentaja Sisko Ylimartimo on jälleen tehnyt hyvän työn. Hänen jälkensä on huomattavasti huolellisempaa kuin 1993 Colombina Oy:n kahdessa osassa julkaisemassa käännöksessä. Kiitokset hänelle ja Minervalle! Ainoa purnauskohteeni on tämän kirjan kansikuva, se ei mielestäni tavoita ollenkaan Lantern Hillin vanhan ajan romantiikkaa, eikä pärjää ollenkaan esimerkiksi aiemmin julkaistuiden Pat– ja Sara-kirjojen tyylikkyydelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *