L. M. Montgomery: Runotyttö

Runotyttö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uusi suomennos Pienestä runotytöstä! Olin vallan ihastuksissani, kun sain kuulla tästä tulossa olevasta tapahtumasta joskus keväällä 2023. Olihan edellinen käännös ilmestynyt pian alkuteoksen ilmestymisen jälkeen vuonna 1928, ja sen kääntäjänä oli ollut valokuvaajana ja kansanperinteen kerääjänä paremmin tunnettu I. K. Inha; lisäksi hänen työtään oli täydentänyt ja osin myös lyhentänyt WSOY:n kustannustoimittaja Inka Makkonen.

Tästä jälkimmäisestä työstä oli hyvin vaikea löytää mitään tietoa ilman kustantajan arkistojen pöyhimistä, ja koska siihen ei nyt ollut mahdollisuutta, käytin yhtenä lähteensä äitini kirjahyllystä löytynyttä painosta vuodelta 1948, sitten vuonna 2002 ilmestynyttä ja siis Makkosen korjailemaa työtä vuodelta 2002 sekä alkukielistä Bantam Booksin laitosta, joka oli ilmestynyt 1983. Ja koska olen kirjoittanut Runotytön sisällöstä ja tapahtumista Kirjavinkeissä vuonna 2017, en puutu juurikaan niihin tällä kertaa vaan ainoastaan käännösten eroihin.

Jo päällepäin kirjat näyttävät erilaisilta. Onhan Art Housen uuden käännöksen nimi pelkkä Runotyttö, pienestä ei enää puhuta. Lisäksi tuo nimihenkilö esiintyy nyt alkukielisellä nimellään Emily eikä Emilia, jona me olemme oppineet hänet tuntemaan. Nimien ”kääntäminen” suomeksi tuntuukin nykyään aika turhalta. Vanhimmassa suomennoksessa Ellen Greenen nimi oli muutettu Elliksi, Ruth Dutton taas tunnettiin Ruut-tätinä ja Elizabeth-täti oli käännetty Elisabetiksi. Nämä oli Elisabetia lukuunottamatta sentään korjattu keskimmäiseen, eniten tunnettuun laitokseen. Jos vielä vertaillaan kirjoja niiden aivan alkusanoista lähtien, on ensimmäinen lukukin nimetty kaikissa eri tavoin: “Alhon talo”, “Laakson talo” ja “Talo notkossa”, kun taas alkukielinen luvun nimi oli “The house in the hollow”. 

Nimien kääntämisestä voisi mainita vielä sen pienen – tai Montgomeryn tuntien ei niinkään pienen – muutoksen Emilyn kissojen nimissä. Kaisa Ranta ei ollut jättänyt niitä aivan alkukielisiksi, vaan antoi mielikuvituksensa juosta: Mikkinä tunnettu Mike oli sentään edelleen Mike, mutta entä sitten se, joka oli tähän asti tunnettu nimellä Tuhma Töpö? Saucy Sal oli alkukielinen vastine, mutta minusta Ranta oli keksinyt ihan hauskan version Raisu-Rosie. Siinähän tulivat ilmi sekä kissan luonne että sen sukupuoli.

Mutta sitten kirjan tekstissä päästään pian Emilyn keskeiseen harrastukseen: hän kirjoitti ajatuksiaan vanhoihin tilivihkoihin. Nämä vihkot kulkeutuivat myös hänen mukanaan Uuteenkuuhun, josta oli tuleva orpotytön koti isän kuoleman jälkeen. Myöhemmin kirjoitustyö vaihtui kirjeiksi isälle eli Douglas Starrille tiellä taivaaseen. Näissä merkinnöissä tulee minusta Kaisa Rannan käännöstyö todella herkullisena ilmi. Alkukielisessä tekstissä Emilyn kielioppi ja kirjoitusasut eivät ole mitenkään täydellisen oikeita, mutta I. K. Inhan ja sitä myöten myös Inka Makkosen versiot ovat ihan normaalia yleiskieltä. Ranta on kuitenkin tarttunut siihen kielenparteen, jota 11-vuotias koskaan kouluja käymätön tyttö voisi kirjoittaa:

Me taidamme olla hyvin aristokraatisia, kun meillä on aurinko kellokin.

Yhdyssanat on siis kirjoitettu hyvin usein erikseen, varsinkin sivistyssanat muuten vain väärin: Ellen Greeneä näivettävä tauti on nähty ”reumadisminä”. Ja voi, Emily oikein pohtii, että ”pitäisikö piirrustuksessa olla yksi vai kaksi r-kirjainta”. No, tämä oikeinkirjoituksen horjuvuus poistuu vähitellen, etenkin kirjan jälkimmäisen opettajan herra Carpenterin myötä. Mutta itse asiassa tämä puhekielenomaisuus Emilyn muistiinpanoissa oli minusta oikein herkullista. Saati sitten hänen käyttämänsä voimasana, oikeastaan hyvin lievä ”dod-gasted”, jonka Inha oli kääntänyt ”riivatuksi”. Ehkäpä Rannan ”himputti” kuvaa alkuteoksen ilmaisua vieläkin paremmin, ja joka tapauksessahan Uudenkuun (joka sekin uudessa laitoksessa kirjoitetaan aina yhteen) tädit Laura ja Elizabeth närkästyvät siitä suuresti.

Joskus pitkin tekstiä tuntuu siltä, että Ranta on ollut pienissä yksityiskohdissa paljon tarkempi kuin Inha tai hänen jälkitarkastajansa Makkonen, on sitten kyse vaikka ruoka-aineista: apple-turnover on aiemmin nähty suomalaisille kenties tutumpana omenamunkkina eikä omenakeikauskakkuna. Ehkä sellaisia ei tehty 1920-luvulla, tiedä häntä. Ihan jotkut yhtä pienet kohdat saattoivat vähän hiertää ainakin minua lukijana. Näin kävi lähinnä kirjan lopussa, kun oli kysymys Emilyn itselleen myöhemmin luettavaksi kirjoitetusta kirjeestä, joka sisälsi alppipolun niin tunnetuksi tulleen käsitteen. Hän halusi kirjoittaa kilvoittelunsa päätteeksi maineen tauluun ”a woman’s humble name”; Inha käänsi sen runollisesti ”nimen naisen vaatimattoman” ja Ranta ”tää nimi naisen pahaisen”. Eihän se nimi voi olla pahainen, sen täytyy olla vaatimaton! Mutta minä en ole todellakaan kääntämisen tai englannin kielen asiantuntija.

Mutta olkoon tämän naisen nimi sitten sitä tai tätä, luin hyvin innostuneena Kaisa Rannan suomennoksen. Mikä kulttuuriteko häneltä ja Art Houselta! Ja lisää on tiettävästi tulossa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...