Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kairos on hämmentävä romaani. Sen pintakerroksessa piirtyy parikymppisen opiskelijan Katharinan ja häntä yli 30 vuotta vanhemman kirjailija Hansin rakkaustarina, joka alkaa ihan kauniina. Pariskunta löytää toisensa sattumoisin bussipysäkillä, ja viehtymys on heti molemminpuolinen. Pian käy kuitenkin ilmi, että Hansilla on jo vaimo ja poika eikä hänellä ole pienintäkään aikomusta jättää heitä, vaikka Ingrid-rouva aavistaakin miehensä syrjähypyn ja murisee siitä loukkaantuneena. Mutta ei, Hans haluaa kaiken, hänellä pitää olla vanhan sanonnan mukaan voita molemmin puolin leipää.
Myöhemmin, suhteen jo natistessa liitoksissaan, Katharinakin käväisee pikasuhteessa ystävänsä Vadimin kanssa, ja se sitten saakin Hansin närkästymään pahanpäiväisesti. Sen sijaan ohimenevä ihastus tyttökaveri Rosaan on Hansista vain suloista ja esteettistä. Eivät ole säännöt siis yhteneväisiä puolin ja toisin. Rakkaussuhteessaan Katharinaan Hans on lopulta säälimätön; hänen seksuaaliset tarpeensa, ovat ne sitten normaaleja tai ei, herättävät lukijassa enimmäkseen vastenmielisyyttä, sillä Hans on puhdasverinen vallankäyttäjä, jollei nyt aivan sadisti niin lujan patriarkaatin edustaja kuitenkin. Ei pidä unohtaa sitä, miten eri sukupolvea hän ja Katharina ovat: Katharina on Itä-Saksan kasvatti, kun taas Hans on varttunut lapsena Hitler-Jugendin piirissä. Onko hänessä siis pohjalla natsi tai fasisti kaikista edistyksellisistä mielipiteistä huolimatta? Sitä sopii lukijan pohtia.
Kairos ei ole kuitenkaan pelkkä rakkausromaani, sillä sen yhteiskunnallinen puoli on merkittävä, ehkä jopa rakkaustarinaa merkittävämpikin. Tai sitten ne täydentävät toisiaan, luovat kuvan omaan mahdottomuuteensa luhistuvasta suhteesta, vieressä sitten kuva luhistuvasta reaalisosialismista. Varsinkin nuorta Katharinaa länsi vetää puoleensa huolimatta perusteellisesta itäsaksalaisesta kasvatuksesta:
Katharina on yksi niistä lapsista, joka on kulkenut kaikki vaiheet sinisestä huivista tuotannon ja venäjän kielen opetuksen kautta aina sadonkorjuutyöhön Werderissä, siis niitä, joita sosialistinen valtio piti valmiudessa tehdäkseen heistä tulevaisuuden kansalaisia. Ja silti etäisyys, joka Katharinalla on tähän valtioon, on valtaisa. Etäisyys, sillä vastarintaa se ei ole, lähinnä pelkkää mielenkiinnottomuutta, poliittista väsymystä.
Lukukokemuksena Kairos oli siis monella tavalla erikoinen. Katharinan ja Hansin rujohko rakkaustarina ei sinänsä kantaisi sitä, mutta sen yhteiskunnallinen symboliarvo on suuri. Ei liene suuri yllätys, että vuosien väännön jälkeen suhde katkeaa, ja vielä vähemmän yllätystä meille lukijoille on siinä, että Itä-Saksa yhdistyy länteen, niin kuin tiedämme. Kumpikaan romahdus ei tapahdu nopeasti tai vailla vastustusta, mutta elämän suunta on väistämätön.
Jenny Erpenbeck on hyvin merkittävä nykykirjailija, ja hänen kohdallaan on puhuttu jopa Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Se voi olla vielä liian varhainen ajatus, mutta potentiaalia hänessä totisesti on. Kairos on palkittu kansainvälisellä Booker-palkinnolla, mikä on huomattava tunnustus. Kirja on hieno ja monitasoinen; se ei ehkä ole helpointa luettavaa, mutta jättää mietittävää pitkäksi aikaa.
