Ylva Karlsson ja Katarina Kuick: Kirjoittamisen ihanuus : nuoren kirjoittajan opas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjoittamisen ihanuus on kirjoittamisesta kiinnostuneille nuorille suunnattu teos. Se on tarkoitettu lähinnä inspiraatiokirjaksi, joka sisältää muun muassa tehtäviä, valokuvia, otsikoita ja muita juttuja, joihin voi tarttua etsiessään pohjaa tekstilleen. Mukana on kuitenkin myös jonkin verran käytännön vinkkejä ja kirjoittamisen teoriaa eri aiheista, esimerkiksi runojen rytmityksestä. Lisäksi on haastateltu joitakin kirjailijoita ja kirjoittamista harrastavia nuoria, jotka kertovat omista tavoistaan kirjoittaa.

Ensivaikutelma kirjasta oli, että se on aikamoinen sillisalaatti ja hakemisto tulee tosiaankin tarpeeseen. Selkeämpi rakenne olisi ollut ainakin itselleni kivempi eli teoriaosuudet, harjoitukset ja muut olisivat voineet olla luokiteltuina erikseen, kun nyt tuntui välillä, etten saa kirjasta kunnolla otetta.

Toisaalta nuoret varmaan tarttuvat mielummin tähän kuin oppikirjamaisempaan kirjaan. Ensisijaisesti kirja oli siis tarkoitettu fiktion ja runojen kirjoittajille. Jos haluaa hioa tekstin rakennetta, etsiä uusia kirjoitusaiheita tai saada omat ideat uusille urille, niin silloin kannattaa tutustua tähän teokseen.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...