Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

Kolmastoista kertomus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

A=Austen, B=Bronte ja niin edelleen. Kolmannentoista kertomuksen päähenkilö Margaret Lea on oppinut aakkoset kirjailijoiden mukaan ja tarina lähtee liikkeelle antikvariaatista. Ensimmäisellä sivulla Margaret saa yllättävän kirjeen, joka toimii kuin avaimena koko kertomukselle. Tätä teosta onkin helppo tituleerata kunnianosoitukseksi tarinoille sekä kirjoille.

Kerronta on rauhallista, mutta tarina kulkee koko ajan eteenpäin tarjoillen uusia käänteitä ja kurkistuksia verhon taakse. Se on mainio mysteeri, joka saa myös trillerimäisiä sävyjä.

Nykyisyys ja menneisyys kietoutuvat sivu sivulta yhteen. Margaret keskittyy muiden elämän selvittämiseen, mutta samalla hänen omat tuntonsa tulevat koko ajan voimakkaammin pintaan. Voisi ajatella, että hänen roolinsa vaihtuu lukijasta ja kuuntelijasta kirjoittajaksi ja kertojaksi.

Kolmastoista kertomus on kuin taitava punos, sillä lähes kaikki kerrottu liittyy johonkin toiseen tapahtumaan ja kokonaisuuteen. Tunnelmahehkutuksia ei juuri ole, mutta kieli on kuitenkin kaunista ja sujuvaa.

Kirjassa on monta toistuvaa teemaa. Tarinat, kummitukset ja kaksoset näistä tärkeimpinä. Viittaukset vanhoihin romaaneihin, etenkin Kotiopettajattaren romaaniin toimivat myös hyvin. Tapahtumien kulusta tai juonesta ei kannata vinkissä liikaa kertoa. Sen sijaan suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan itse. Loistava esikoisteos.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 967 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...