Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jari Järvelän mummit olivat lapsia vuonna 1918. He joutuivat kokemaan Suomen sisällissodan läheltä, silminnäkijöinä. Toinen oli valkoiselta puolelta, toinen punaiselta. Kosken kahta puolta palaa näihin dramaattisiin ja traumaattisiin kokemuksiin lapsen näkökulmasta – lapsen joka oppii vähitellen ymmärtämään tapahtumien merkitystä vieraillessaan mummiensa luona lähes 60 vuotta myöhemmin.

Vaikka faktoista ammentaakin, Kosken kahta puolta on fiktiivinen kertomus. Järvelän kertomuksen kiinnekohtana on lapsuuden mummilavisiitit. Molemmat mummit asuvat toisella puolella Suomea, Vammalassa: lähekkäin mutta silti tavoittamattoman etäisyyden päässä. Aino-mummi on vaatimaton, rento ja itsellinen, kun taas ruotsinkielisen Sofian luona ollaan varovaisemmin, jäykemmin. Kesäiseen visiittiin molempien luona sekoittuu muistoja sotatalvesta. Kuinka Vammalan kauppala poltettiin, kuinka naapurin poika ammuttiin seinän vierelle, kuinka punikit etsivät kivääreitä talon ylisiltä, kuinka paha sai palkkansa. Vai saiko?

Kosken kahta puolta on intensiivinen romaani dramaattisista tapahtumista. Se etsii puolueetonta ymmärrystä, sovitusta, mutta kuinka kaksi niin eri lähtökohdista sodan kokenutta ihmistä kuin Aino ja Sofia voisivat koskaan – edes ihmisikää myöhemmin – nähdä toisensa tasapuolisesti, sovinnolla? Jari Järvelän romaanin vahvuus on tasapuolisuudessa, molempien näkökulmien asettamisessa rinnakkain. Kysehän on lopultakin lapsista, pienistä lapsista, sekä heidän vanhemmistaan, jotka haluavat vain selviytyä.

Kosken kahta puolta, Jari Järvelän puheenvuoro sisällissodan 100-vuotisvuoden muisteluihin, on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Suosittelen.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

4 kommenttia

  1. Kosken kahta puolta:

    Muuten ihan hyvä, mutta se toinenkaan mummi Järvelän kirjassa ei ollut punaisesta perheestä. Tämä perhe lähti kapinaa pakoon metsään eikä osallistunut sotatoimiin 1918.
    Tämän muka-punaisen mummin mies kävi Mäntsälän kapinassa 1932 ja kuului suojeluskuntaan.

    T. Se kirjan Voitto-serkku.

  2. …ja sen muka-punaisen mummin suvulla on vähintään yhtä paljon koulutusta ja varallisuutta kuin tällä kirjailijan toisen mummin suvulla, että kyllä kirjailija on käyttänyt jämerää fiktiotasoa kirjoitellessaan ja muka-vastakkainasettelua luodessaan.

    Kas kun kirjailija ei kirjoittanut hörökorvista ja pomppivasta kävelytyylistä:-)

  3. Luettuani kirjaa ihmettelen sen lähtökohtia…

    Olen paikkakuntainen. Tämä valkoinen mummi oli kait’ piika ja sittemmin kotirouva ammatiltaan. Tämä punainen mummi oli liikennöitsijä miehensä kuoltua.
    Pidän jälkimmäistä ammattia merkittävämpänä.

  4. Outo kirja.

    Tuli mieleen eräs tapaus Vammalasta, kun oon sieltä.

    Olin Tyrvään VPK:n kanssa harjoitusmarssilla Asemanmäessä. Sitten sieltä yhdestä talosta soitetiin apua. Oli outo tilanne. Joku pikkupoika oli jotenkin imenyt juomalasin niin kovaa naamaansa kiinni, että se ei enää lähtenyt irti. Paikalla oli mummu, pojan äiti, pojan sisko ja itse
    se poika.

    No, VPK marssi talon pihaan ja minä menin taloon sisään, olin ruiskumestari. Siellä kolme naista yritti saada lasia irti pojasta, tuloksetta. Minulla oli palokirves ja sillä väänsin. Irtosi. Sitten juotiin kahvit. Samalla pihaan kaarsi Vammalan Rautatieläisten soittokunta. Sekin oli marssilla. Tulivat katsomaan VPK:ta. Olihan siinä tunnelmaa, kahveja juotiin, kolme naista syöksähteli ottamaan pojan kädestä lasia pois, kun se yritti juoda uudestaan. Pihalla soittokunta soitti ”Muistoja Karpaateilta” ja ”Metsäkukkia”. Lopulta keksivät antaa pahvimukin, niin ei ollut enää niin paljon vaaraa…

    Se oli omituisin sammutustehtävä ikinä. Kun luin kirjailijan kirjaa, pohdin onko hän tuo poika. Kirjoitustyylistä päätellen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 860 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...