Unto Katajamäki: Kuka murhasi galleristin?

Kuka murhasi galleristin?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kotimaisia dekkareita ilmestyy meillä aika tasaiseen tahtiin, ja niillä on uskoakseni oma vakiintunut lukijakuntansa. Yksi näitä tuotteliaista kirjailijoista on tamperelainen Unto Katajamäki, joka on toiminut erilaisissa tehtävissä koulumaailmassa ennen dekkaristiuraansa.

Kuka murhasi galleristin? kertoo nimensä mukaisesti tamperelaisesta vähän viinaanmenevästä taidegalleristi Taisto Takalasta, jonka ympärille alkaa kerääntyä tavallista taidekauppaa oudompia sattumuksia. Eipä siis ihme, että hänet löydetään kurkku auki viillettynä. Onko hän kenties myynyt Helene Schjerfbeckin väärennetyn omakuvan? Samaan aikaan hänen kokoelmistaan katoaa erityisen arvokas ikoni.

Näiden tapahtumien parissa alkaa hääräillä kotikutoinen salapoliisi Martti Piha, jonka poika on rikosylikonstaapeli Petri Piha, jolta Martti tutkimuksissaan yrittää parhaansa mukaan saada tietoja. Murhaajaksi epäillään milloin taidepiirien edustajia, milloin taas peräti Venäjän mafiaa.

En ole aiemmin tutustunut Katajamäen tuotantoon, mutta olihan tämä jouheasti luettava dekkari, joskin kuvioissaan sieltä täältä vähän epäuskottava. Tamperelainen paikallisväri on tietysti plussaa, onhan mukava mielessään seurata, missä tapahtumat kulkevat. Tätä voisi suositella sellaiseksi kevyeksi kesälomadekkariksi, ei ehkä erityisen mieleenpainuvaksi, mutta ihan lukukelpoiseksi kuitenkin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...