Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen

Kukaan ei ole täydellinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikki saa alkunsa, kun newyorkilainen pikkuvoro Dortmunder kärähtää itse teosta kodinkonevarkaissa. Hän on jo varma pitkästä linnatuomiosta, kun jostain ilmestyy kuuluisa huippujuristi, joka järjestää hänet pinteestä. Taustalta löytyy rikas taiteenkeräilijä Arnold Chauncey, joka vaatii vastapalvelukseksi Dortmunderin apua arvokkaan taulun varastamisessa — Chaunceyltä itseltään. Vakuutuspetoksella hankituista rahoista heltiäisi sievoinen summa Dortmunderillekin kumppaneineen. Ja maalaus tietenkin palautettaisiin takaisin oikealle omistajalleen.

Dortmunderin kopla suunnittelee hienon ryöstön, mutta sitten kaikki ei taas menekään aivan kuten piti. Tuloksena on, että muutaman pienen vastoinkäymisen vuoksi taulun palauttaminen Chaunceylle ei olekaan aivan yksinkertaista. Kun Chauncey varmistaa selustaansa vielä asettamalla Dortmunderin jäljille hääräilemään vielä ikävän tehokkaan kuvan itsestään antavan palkkatappajan, joutuu Dortmunder venyttämään suunnittelutaitojaan äärimmilleen. Petoksia, väärennöksiä, varkauksia, ryöstöjä, matkustelua. Viimeinen näytös näytellään keskiaikaisella rauniolinnalla Skotlannissa.

Donald E. Westlaken Dortmunder-sarjan neljäs osa Kukaan ei ole täydellinen vuodelta 1977 on yhtä hykerryttävän hauska kuin sarjan muutkin osat. Westlaken mukaansatempaava tyyli ja kaikkialla pulpahteleva riemukas huumori tekevät tästäkin kirjasta vinkkaamisen arvoisen.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Dortmunderin seikkailut olisivat herkullisia elokuvien aiheita, mutta ilmeisesti Dortmunderin hahmoa on vaikea saada toimimaan elävänä. Itse muistan vain yhden Dortmunder leffan – Hot Rock, missä timanttia etsitään mm poliisiasemalta – mutta ei homma oikein toiminut. Jos joku on nähnyt hyvän Dortmunder-filmatisoinnin, niin kertokoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 868 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...