Tämä kuvakirja herätti minussa ensi alkuun ihmetystä. Onpa jotenkin epätavallinen tapaus ja tuntuupa jotenkin vähän vaikealta lastenkirjaksi. Tarkempi tutkiskelu paljastikin totuuden: Kun kiipeän kirsikkapuuhun onkin aikuisten kuvakirja! Niinpä niin, kuvakirjat eivät ole lasten yksinoikeus.
Kirjan pääpaino on Pete Revonkorven kuvituksessa. Reetta Niemelän kirjoittamat tekstit ovat runollisia ja vähäeleisiä, ja ne rakentavat enemmän tunnelmaa ja maailmaa kuin selkeää tarinaa. Kuvitus kietoo tekstit yhteen ja kuvittaa ne jopa hieman surrealistisin sävyin. Kuvien monimerkitykselliset käänteet tuovat minulle mieleen Dixit-lautapelin surrealistisen kuvituksen.
Kun kiipeän kirsikkapuuhun liikkuu tunteiden, tarpeiden, rakkauden ja huolenpidon parissa. Kirja käsittelee menetystä ja puutetta, ottamatta sen tarkemmin kantaa asioiden syihin. Hyvä niin, ei ole syytäkään lukita yhtä tiettyä tulkintamallia. Se on tämän kirjan rikkaus: tätä kaipuun ja puutteen kuvausta voi soveltaa monenlaisiin näkökulmiin. Kirjassa on positiivinen ja rohkaiseva sävy, joten siitä saa iloa ja rohkaisua.
Aikuiselle ajatus kuvakirjaan tarttumisesta voi olla vieras. Kun kiipeän kirsikkapuuhun -kirjaa voi myös lukea lapsen kanssa, jos ei yksin uskalla.








