Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eletään 1500-luvun loppuvuosia Madridissa ja ajat voisivat olla paremmat. Espanjan voittamaton armada on uponnut, ja ajan henkeä edustaa inkvisitio, joka on tässä vaiheessa historiaa kiinnostunut lähinnä salajuutalaisten metsästämisestä. Huomaamaton piikatyttö Luzia Cotado ei tosin pistä kenenkään silmään, mutta tytössä on hitunen liikaa magiaa ja kunnianhimoa, ja niin Luzian arkea helpottavat pienet taiat kiinnittävät hänen emäntänsä huomion. 1500-luvun ahtaassa sääty-yhteiskunnassa kaikki pyrkivät parantamaan asemaansa, ja Luzian taiat alkavat nopeasti kiinnostaa vaarallisia ja kunnianhimoisia ihmisiä. Unelmat paremmasta elämästä eivät ehkä johdakaan aivan sellaiseen lopputulokseen kuin Luzia haaveilee.
Leigh Bardugo on tunnettu erityisesti Grishaversumi-sarjastaan, josta on tehty myös Netflix-versio. Kuolematon on kuitenkin itsenäinen teos, ja ai että, miten mehukas tapaus onkaan kyseessä. Magian kyllästämä historiallinen Espanja on yllättävän toimiva yhdistelmä. Kirkon ja Jumalan valta on tietysti yli kaiken muun, joten taikuutta voi käyttää vain jos onnistuu vakuuttamaan kaikki taikuuden jumalallisesta alkuperästä – mikä ei ole aivan helppo temppu. Taikuuden todellinen luonne jää kirjassa mysteeriksi, mutta tapa, jolla Bardugo kuvaa milagritoja eli pieniä ihmeitä on ilahduttavan omaperäinen. Ne ovat melkein kuin lastenloruja, joiden vaikutukset muokkautuvat erilaisten tilanteiden ja tunteiden mukaan. Taikuus tuntuu samalla ihmeelliseltä, mutta myös arkiselta.
Bardugon loihtima maailma tuntuu muutenkin virkistävän uskottavalta. Viiden vuosisadan takainen Espanja on tyly paikka, erityisesti naisille ja erityisesti ihmisille, joilla ei ole valtaa ja varallisuutta. Haavoittuvassa asemassa oleva Luzia on toimiva päähenkilö. Hän tekee varomattomia valintoja, mutta hänen taustaiselleen ihmiselle ne ovat uskottavia ja inhimillisiä. Se, että oikeastaan kirjan kaikki hahmot jollain tavalla pyrkivät irtautumaan omasta asemastaan on Bardugolta hyvä oivallus. Aivan erityisesti minut yllätti Luzian emäntä Doña Valentina, joka tuntuu kirjan alussa aika ennalta-arvattavalta ja jopa tympeältä hahmolta, mutta joka kehittyykin lopulta yllättävään suuntaan.
Toisaalta itse ”kuolematon”, eli Guillén Santángel on hahmokaartissa ehkä vähiten yllättävä tapaus. Luzian opettajana ja rakkausintressinä on helppo nähdä mihin suuntaan hahmoa ja koko rakkauskuviota halutaan viedä, eikä tässä tule suuria yllätyksiä vastaan. Hahmot ovat kuitenkin psykologisesti sen verran uskottavia, että romantiikka ei suoranaisesti ärsytä, mikä minulla on yleensä ongelmana.
Kuolemattoman suurin ansio on kuitenkin Bardugon aistivoimainen proosa, joka herättää 1500-luvun arjen henkiin, ja tekee taikuudesta luonnollisen osan maailmaa. Tällaiseen maailmaan haluaa upota ja nauttia sen lukuisista pikku yksityiskohdista. Lopputulos on historiallista fantasiaa parhaimmillaan: maailma tuntuu yhtä aikaa vieraalta, uskottavalta ja aidosti taianomaiselta.