Hanna Storm: kutsun itseni kylään

Osta kirja itsellesi

Lähdetääs pilkille! Kairataas reikiä! Katsotaas onko syönnillään ja mitä sieltä nousee, saadaanko saaliiksi peräti soppatarpeet.

Semmoista se on runokirjan luenta, varsinkin näiden modernimpien, loppusoinnuttomien, kokeilevien. Ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee, monesti mielenkiintoisia vonkaleita, monesti pelkkiä kiiskiä.

Kokeillaas summamutikassa. Jokin sivu auki, ja katsotaas, onko syötäväksi, nautittavaksi, paistettavaksi – sivu 31

nokkelat jäljet sanoista – – – – – tykkään susta, oikeesti

No siinä vilahti vain pyrstö, karkasi. Ei noussut jäälle. Uudestaan pilkkiä jään alle ihan lähettyviltä – sivu 12

kävelen ensin ohi / rohkeus kasvaa sanottavan vähetessä

Nousi vain päätä myöten se saalis, sitten livahti pois. Kävellääs kauemmaksi kairaamaan – sivu 62

mutta ei oo mukava sanoo tätä, en mielelläni nyt sano tätä mut avasin sen vitun kun se / oli niin / vitun / ärsyttävä / kakskymppinen jäbäoletettu lidlin eessä / haluan sitä – –

Ei, tuo ei maistu, menköön kasvamaan vielä. Uutta reikää kauemmaksi, tuon saaren päähän – sivu 106

ehkä alan taas lukea / lukemattomia lukemattomia kirjoja viilsivät rinkan sivuja veitset / vaikka sanoit / ei niin voi käydä / luetut kirja ovat kevyempiä kuin lukemattomat mutta / olen hidas / lainasin saman kirjan, esimerkiksi / kuin / sinä / kaksitoista sitten

Nyt tärppäsi ja nousi kokonaan ylös asti; kyllä tässä soppa-ainesta, vaikka on siinä tuo lukemattomia-toisto hiukan vanhanmakuinen, fraasimainen, semmoinen sieniä sateella. Ja pitikö aika jättää pois, jää harmittamaan että onko se h? d? kk? vai a?

Näin luin tällä kertaa runokokoelmaa, joka on performanssitaiteilija Hanna Stormin käsialaa ja ajatuksenjuoksua kokoelmassa kutsun itseni kylään, pienellä siis kirjan nimi, propri. Jossain jo kehaisinkin: Mikä nimi! Jossain aavistelin, jotta itsensä luokse ja sisään tuo kylään kutsu, mutta ei aivan: myös toisen luo – seurustelusuhteessa? = vaikkakin:

sinun persikanvärisessä kodissasi / pestyjä mattoja astiasarjoja kirjatukia / funktio paikka puhdasta / sinun persikanvärisessä kodissasi / muutuin koriste-esineeksi joka ei aivan oppinut sävyihin / kullatuksi renkaaksi kaulaan / joululahjaksi jonka vaihtaisit/ – –

Runoilija, kirjallisuustieteen tohtori Hanna, nyt siis pilkkireissun jälkeen sinuksi jo tullut, sanoo olevansa kiinnostunut puhekielestä ja kirjoitetun runon ja äänen suhteesta sekä minä-muodosta. Kyllä sen näkee ja kuuleekin ja tuntee. Ja mikä mukavinta: niin olen minäkin.

Kuten vihjattu jo yllä: kyllä tässä soppatarpeet ovat – ja soppa syntyi.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.