Eero Huovinen: Lähdön aika

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kirja on päiväkirjanomainen, henkilökohtainen tilitys viimeisestä vuodesta piispana. Tästä oikeastaan selviää myös piispan todellinen ja hämmentävän laaja toimenkuva: mitä piispa tekee, keitä hän tapaa, kuinka paljon hän on sitoutunut hallintoon sekä kansainväliseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön eri kirkkokuntien välillä. Hän käy tekemässä viimeiset piispantarkastukset, tapaa seurakuntalaisia, poliitikkoja, kollegoita – useita erilaisia ihmisiä eri tilanteissa, joihin on virkansakin puolesta joutunut. Työmäärä on valtava, matkoja on paljon, mutta piispa itse suhtautuu tähän harvinaisen myönteisesti, henkisestikin.

Toisaalta Huovinen kertoo myös itsestään, omista epäilyistään, itselleen rakkaista asioista. Hän kertoo saunaseurastaan, kesäpaikastaan, ystävistään. Toisaalta hän kertoo perheestään, lapsenlapsistaan ja muista läheisistään. Omalla tavallaan eli hyvinkin lämpimästi. Hän osaa myös katua ja epäillä, jolloin on rukouksen paikka. Ja kyllä piispakin rukoilee, mitä moninaisimmissa paikoissa. Kun hän kertoo masentuvansa ja tuntevansa itsensä riittämättömäksi ja uskokin tuntuu uuvahtavan, on siihenkin keinonsa, tosi uskovan sellaiset. Hän joutuu ja saa siunata ystäviänsä näiden menehtyessä. Hauras on ihminen, hauraat ovat maailman rajat.

Huovinen lukee, pohtii teologiaa, miettii isäänsä ja lapsuuttaan sekä kamppailee Jumalansa kanssa. Itse agnostikkona luin mielenkiinnolla Huovisen pohdintaa teologisista aiheista, joita ovat jo miettineet useat tahot. Joviaalista piispasta paljastuu tässä kirjassa mielestäni myös hiukan ankarampi puoli, se puoli, jonka vakaa usko ehkä mieheen on tuonut. Hän näkee paljon hyvää evankelisessa herätysliikkeessä ja toteaa hieman sarkastisesti, että jokainen vanhetessaan alkaa olla hieman kallellaan körttiläisyyteen päin. Huovinen kritisoi muun muassa kirkon hallintoa ja sen byrokraattista puolta; lähinnä sitä, että Suomen luterilainen kirkko on yksi työntekijävaltaisimmista, yksi palkattu työntekijä noin 210 jäsentä kohti ja se on paljon. Onko tässä vaara kehittyä virkamieskirkoksi? Toivottavasti ei, sillä Tuomiokapitulin henkilökunta ainakin on sisäpiiritietojen mukaan kaivannut häntä ihmisenä. Osansa saa myös uskonnonopetus kouluissa ja moni muu asia nyky-yhteiskuntaan sopeutumaan pyrkivän suomalaisen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä.

Toisaalta jotkut meistä – ainakin monet malmilaiset – muistavat Koffin olutrekkaa ajaneen opiskelijan  ja seurakunnan nuorisotyöntekijän, jonka jotkut tunsivat lempinimellä Eparo. Ymmärtävän, stadilaisen, tuolloin nuoren miehen, joka kaffitteli monenkin karjalaismamman luona. Ei huolta, Huovisella on edelleen voimassa rekkakortti ja hän innostuu isoista ajoneuvoista, kuten kirjassaankin kertoo. Myös Lapin luonto tuo voimaa elämään, samoin käynnit hirvimetsällä ja oleminen miesten kanssa miesten tavalla… jääkiekko-otteluista puhumattakaan!

Kun eläkkeellelähtö lähenee, tulee monta asiaa tehtyä viimeistä kertaa. Haikeuskin sävyttää paikoin kerrontaa. Toisaaalta piispanvaalit ovatkin jännittävät ja tulos ainutlaatuinen, kun valituksi tulee ensimmäinen nainen tälle paikalla, Irja Askola. Pätevä ja sopiva virkaan ja hän saakin Huoviselta eväitä aloittaa toimensa.

Kirjan loppua leimaa pieni surumielisyys ja tekijän liikutus kyyneliin asti. Miten kohdata tuleva tyhjyyden tunto, kaipaus entisten haasteiden pariin sekä tarpeettomuuden kokemus? Kirjassa tulevat esiin monet Huovisen jo aikaisemmista kirjoista tutut ajatukset, mutta paljon uuttakin. Hän ei kritisoi ketään eikä mitään ehkä aina suoraan, mutta salavihkaisesti rivien välistä voi lukea paljonkin. Hän on myös tavannut elämässään lukuisia kuuluisia vallanpitäjiä, poliitikkoja, taiteilijoita – ihmisiä, joista hän tässä tiivistää ansiokkaasti muutamalla rivillä kaiken olennaisen.

Huoviselta kirja, jossa hän ehkä kertoo itsestään enemmän kuin luuleekaan. Ainakin itse uskon niin – tai sitten sekin on salavihkaisen tarkoituksellista. Suosittelen kaikille uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta, jotka ovat kiinnostuneet elämästä, filosofiasta, teologisista kiistakapuloista, kirkon sisäisistä asioista ja viranhoidosta sekä toki ihmisestä itsestään eli Eero Huovisesta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *