Heidi Haapalahti, Suvi Lehtonen ja Teija Tuisku: Lavatarhuri

Lavatarhuri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos olet aina haaveillut hyötykasvien kasvattamisesta, mutta et omista viljelyyn soveltuvaa maa-aluetta tai olet muuten vain kärsimätön luonne, saattaa lavaviljely tarjota ratkaisun ongelmaasi. Lavatarhassa omaa satoa voi nimittäin kasvattaa vaikkapa parvekkeella tai asfaltoidulla pihalla, eikä maaperän ongelmista tarvitse välittää.

Heidi Haapalahden, Suvi Lehtosen ja Teija Tuiskun kirja Lavatarhuri lupaa opastaa aloittelevankin puutarhurin alkuun lavaviljelyssä. Kirjan lukemalla saakin mukavan tietopaketin paitsi lavaviljelyyn sopivista vihanneslajeista ja niiden hoito-ohjeista myös ihan konkreettisesta lavan rakentamisesta. Laiskana rikkaruohojen kitkijänä olen itsekin siirtynyt yhä enemmän lavaviljelyyn, mutta tämän kirjan oppien avulla saan harrastukseni varmasti aivan uudelle tasolle kokeilemalla muun muassa lämpölavan rakentamista.

Kokonaisuudessaan ihana, inspiroiva ja selkeä kirja, joka ei vaadi lukijaltaan aiempaa tietämystä, mutta tarjoaa kokeneemmillekin viljelijöille tietoa ja ideoita. Lisäbonuksena kauniit ja puutarhahulluutta herättävät kuvat.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...