Joel Lehtonen: Mataleena – laulu synnyinseudulle

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

24-vuotiaana on aika koittanut: uskallus palata kotiseudulle tapaamaan äitiä, joka hylkäsi poikavauvansa maantienojaan.

Joel Lehtonen (1881–1934) oli silloin vielä äitinsä sukunimen mukaan Heikarainen. Kunnes muutaman huutolaisvuoden jälkeen papin leski huusi hänet itselleen ottopojaksi, kasvatti ja koulutti äpärän, lehtolapsen, josta oli tuleva yksi maamme merkkikirjailijoista.

Seitsemääntoista vuoteen poika ei ollut nähnyt kyliä kiertävää puolisokeaa äitiään, ja silloinkin lapsena vain ohimennen, kun pappilan keittiöön oli ilmestynyt tumma nainen, joka ”tahtoi ottaa minut syliinsä, houkutteli minua nisulla – hän minua oudosti kammotti, minä juoksin luotaan pois papinrouvan turviin”.

Nyt hän kohtaa velipuolensa mökissä punahameisen silmäpuolinaisen, elämän läpikuluttaman.

Semmoinen on kirjan juoni, mutta ei se ole olennaista, vaan olennaista on se, että tällä neljännellä teoksellaan Lehtonen kirjoitti itsensä kirjailijoiden joukkoon. Joelia kolme vuotta vanhempi Eino Leinokin lähetti ylistyksensä:

  • sielullinen dokumentti
  • purskahdus tekijänsä sisimmästä olemuksesta
  • laavavirtaa
  • teos on ylitsekuohuvassa yksilöllisyyden ylistämisessään ainoa laatuaan Suomen kirjallisuudessa

Lyyrinen balladi Mataleena, Otava 1905, kaiken kaikkiaan kaikessa lempeydessään ja karuudessaan on; on kuin lintu, vähintään satakieli, laulaisi äidinhaun ulos metsän kätköistä ihmisten ilmoille. Mukkaa paljon ennen Mukkaa!

Oli tuleva vielä monta mystistä teosta ennen kuin kirjailija oli ’kypsyvä’ Putkinotkon, 1920, herraksi. Tuli Myrttiä ja ruusua ja tuli Munkkikammiota, jossa runoilija Silkki-Eevalta sukupuolitaudin hankki. Siis realistisempaan päin kirjailija koko ajan matkalla.

Mataleenassa Joel sai kirjoitettua juuret elämälleen, niin ettei tämän jälkeen elämän tärkeintä asiaa, äiti-suhdetta, ollut tarvetta jatkuvasti vatvoa, eikä ikuisesti jäädä kaipuun epävarmuuteen. Kirjassa on dokumentaatiota, mutta ennen kaikkea mielikuvituksen lentoa, joka kirjan runoudeksi muuttaa ja siirrättää tietohyllyltä romaanipuolelle.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *