Joel Lehtonen ja Pekka Tarkka (toim.): Putkinotkon herra – kirjeitä 1907-1920

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Käärö sisältää joukon kirjailija Joel Lehtosen vaimovainajalleni Sylvia Avellanille lähettämiä kirjeitä, jotka jätetään vainajan tahdon mukaisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilytettäväksi ehdolla, että käärön saa avata vasta Joel Lehtosen kuoleman jälkeen.”

Kädessä on yli 300 kirjettä kansien välissä Pekka Tarkan toimittamana vuonna 1969: Joel Lehtosen intiimit kirjeet toisen miehen vaimolle, reilut kymmenen vuotta vanhemmalle Sylvia Avellanille, lehtori Niilo Avellanin aviopuolisolle, ovat vuosilta 1907-1920. Rakkaus hiipui ajan oloon, mutta kirjeitä vaihdettiin aina Sylvian kuolemaan saakka. Kaikki Sylvialta, joka oli Otavan Alvar Renqvistin sisko, saamansa kirjeet Lehtonen poltti ja hävitti; toisin kävi kirjailijan omien kirjeiden. Joel aneli tuon tuostaan, että vastaanottaja hävittäisi kirjeet niin kuin hän itse teki. Sylvia ei suostunut – ja siitäkös kärsi Joel koko loppuelämänsä, mikä näkyy juonteena monessa teoksessa, selvimmin Punaisessa miehessä.

”Mutta muista yksi asia: Useimmin olen sanonut, että ne on poltettava! Että minun yksityiselämääni ei kuolemani jälkeen ole kellään mitään oikeutta! Se riittää, että olen kärsinyt. Kellään ei ole oikeutta tehdä piinastani rahaa.” 1.3.1916

Sylvia ei taipunut, varsinkaan haalistuneen suhteen jälkeen.

Ja totta totisesti Lehtonen on kirjeissään täysin auki: rakkaus, työ, saituus, nautinnonhalu, elämänriemu, ruumiin tuska tulevat esiin kuten Tarkka esipuheessa kirjoittaa ’kiivaasti, paljaasti’.

Lehtosen tuotanto avautuu lukijalle aivan toisella tavoin kun on lukenut ensialkuun Putkinotkon herran: moniin kirjailijan teoksiin saa heti intiimimmän, syvällisemmän ja kiinteämmän otteen. Persoonallisen kynän jäljen alta paljastuu omien kokemusten summa, usein yksityiskohdittain. Putkinotkon herra on kuin lukutikku lukkarinkoulussa: se asettaa kirjaimet paikoilleen, asioiden suhteet mukavasti kohdalleen.

Se miten intiimi rakkauselämä kirjasta välittyy, ei hätkäytä tiukkapipoisintakaan tämän ajan lukijaa. Joten turhaan Joel tuskitteli elämänsä jättämistä jälkipolvien raadeltaviksi. Ei niissä riettailtu nykymallin mukaan, ei sinne päinkään, vaan sensuelli sävy kuulsi melkein yhtä kauniina kuin Volter Kilven Hiljalleen kirjoittamissa kirjeissä kirjassa Volter ja Hilja.

Näinkin aistillisia kirjeitä Joel osasi halutessaan kirjoittaa – aikalailla erilaista tekstiä kuin Käkriäisten Putkinotkossa:

”Luuletko Sinä, etten minä huomannut tuona yönä, jolloin viimeksi olimme sydän sydäntä vasten, miten Sinä panit kätesi ristiin ennen kuin antausit minun haltuuni. Se oli jotenkin niin ihanaa, niin liikuttavaa, kaunista tuo Sinun syvä. pyhä, jalo hyvyytesi, etten minä milloinkaan mitään niin kaunista nähnyt.” 5.2.1912

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *