Sophie Jordan: Liekki

Liekki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jacinda ei ole ihan tavallinen nuori, sillä hän on draki, lohikäärmeistä polveutuva ihminen. Jacindan lauma asuu eristyksissä muusta maailmasta, mutta rikottuaan lauman sääntöjä Jacinda perheineen pakenee tavallisten ihmisten pariin.

Uusi alku ihmisten maailmassa ei ole helppo Jacindalle, joka tuntee lohikäärmeen sisällään kuihtuvan vähitellen pois. Ainoastaan vaaralliselta vaikuttavan Willin seura saa lohikäärmeen heräämään unestaan. Will on kuitenkin lohikäärmeenmetsästäjä, drakien vihollinen. Voiko Willin läheisyydessä oleilu paljastaa Jacindan lajin suurimman salaisuuden? Jacinda joutuukin tasapainoilemaan ristiriitaisten odotusten välillä ja valitsemaan, noudattaako laumansa, perheensä vai omaa tahtoaan.

Liekki-trilogian ensimmäinen osa on äärimmäisen koukuttava ja yllätyksellinen kirja, jonka loppuratkaisua joutuu jännittämään ihan viimeisille sivuille saakka. Vaikka kirjassa noudatetaankin pitkälti perinteistä kielletty rakkaus -juonikuviota, tuovat lohikäärmeihmiset ja heidän metsästäjänsä mukaan myös paljon uutta. Olen myös iloinen siitä, että nuortenkirjallisuus on saanut jälleen uuden vahvan naispäähenkilöhahmon heikkouksineen ja vahvuuksineen. Suosittelen kirjaa kaikille fantasian ja rakkaustarinoiden ystäville ja jään malttamattomana odottamaan sarjalle jatkoa.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...