Lucy Fleming: Lilja Lammenneito

Lilja Lammenneito

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lastenkirjailija Lucy Flemingin teoksia on käännetty suomeksi varsin kiitettävästi. Valtaosassa hänen kirjoissaan seikkailee tyttö, joka haasteen kohdattuaan kasvaa persoonana. Omien teostensa lisäksi hän on kuvittanut muiden kirjoja.

Lilja Lammenneito on pieni tyttö, joka rakastaa yli kaiken pientä lampeaan. Hän välittää sen asukkaista ja tekee kaikkensa lammen puolesta. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä lammesta löytyy loputtomasti tehtävää. Myrskyn tullessa Lilja huomaa, että ei pystykään hoitamaan kaikkea. Onneksi hänen ei tarvitsekaan, vaan muutkin lammen asukkaat voivat yhdessä auttaa.

Kirjan opetuksena toimii toisten auttamisen tärkeys, omien voimavarojen tunnistaminen ja avun pyytämisen tarpeellisuus. Samalla sivutaan mm. luonnonsuojelun tärkeyttä. Kaikki tämä on varsin hienovaraisesti esitettynä ja hyvin esiin tuotuna.

Lucy Flemining taide on varsin herttaista. Lilja on varsin söpö hahmo ja lammenneito ympäristöineen tuntuu iskevän lukijoihin hyvin. Kirjaa voi suositella erityisesti lapsille, joita kiinnostavat merenneidot ja ympäristöstä huolehtiminen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...