Ruotsalaisen kuvittajan Emma Janssonin piirroksille perustuva Luontopolulla-sarja esittelee tällä kertaa lintuja. Alun perin vuonna 2019 ilmestynyt Mina första fåglar esittelee 19 tuttua lintua. Mukana on aivan tavanomaisia lintuja, joista useimpia on helppo nähdä luonnossakin.
Yksityiskohtaisia, selkeitä ja värikkäitä piirroskuvia tukee teksti, jota jokaisesta linnusta on kappaleen verran. Tekstissä kerrotaan linnun tärkeimmistä tuntomerkeistä ja kerrotaan hieman sen elintavoista. Kovin syvälliseen tietoon ei päästä, mutta eipä se nelivuotiaille suunnatussa kirjassa tarpeellista olekaan. Pääpaino on viehättävissä kuvissa ja eläinten perustiedoissa. Lopussa on sitten aukeaman verran sanastoa, jossa selitetään joitakin peruskäsitteitä. Selma Öhmanin suomennos on asiaankuuluvan helppoa ja selkeää tekstiä.
Ruotsiksi sarjan kirjoja on ilmestynyt enemmänkin, mutta suomeksi vasta neljä ja viides on tulossa. Lisää on siis odotettavissa. Ja miksipä ei: Luontopolulla-sarjan kirjat ovat oikein mukavia ja viehättävästi kuvitettuja pienten lasten kuvatietokirjoja, joita ihmettelemällä oppii asioita luonnosta ja eläimistä. Näistä henkii laatua ja rakkautta luonnon piirtämistä kohtaan.








