Michael Bond: Love from Paddington

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Karhuherra Paddingtonin luoja Michael Bond kuoli tänä vuonna (2017) korkeassa 91-vuoden iässä. Kirjoja pukkasi loppuun asti ja Love from Paddington ilmestyi vuonna 2014. Tässä teoksessa Paddington kertoo omin sanoin seikkailuistaan kirjeissä, joita lähettää tädilleen pimeimpään Peruun. Paddington on fiksu ja viisas, mutta ei ole tottunut englantilaisiin tapoihin ja näin ollen joutuu hurmaaviin kommelluksiin esimerkiksi teekutsuilla, Buckinghamin palatsissa ja esteratsastuksessa.

Karhuherra Paddington on uskomattoman sympaattinen satuhahmo. Jos ei ole aikaisemmin tutustunut Paddingtoniin, tästä on hyvä aloittaa. Tarinat ovat tuttuja Paddingtonin aikaisemmista seikkailuista, mutta veikeän karhun omasta näkökulmasta.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *