Markku Paasonen: Lykätty salamurha

Lykätty salamurha

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjailija, runoilija, ajattelija Markku Paasosen edellinen teos Suurenmoinen huviretki oli minulle todellinen täysosuma, eikä sitä edeltävä Pienet kalat syövät suuria kaloja hullumpi ollut sekään, joten olin intoa täynnä, kun pääsin lukemaan Paasosen uutta esseeteosta Lykätty salamurha. Ja voi hyvä tavaton, miten hieno pieni teos hyppysissäni nyt olikaan.

Paasosen teesi on, että kieli ei ole riittävä väline kuvaamaan sitä, mitä sillä pitäisi kuvata. Käsitteet, joilla kuvaamme asioita, riisuvat kuvaamistaan asioista niiden erityisyyden. Ne pyrkivät palauttamaan konkretian abstraktioksi, muuttamaan “tämän koiran tässä” takaisin ei-konkreettiseksi koiruuden ideaksi, ja siten päätyvät tappamaan asian hengen, asian toden olemuksen.

On ironista, että Lykätty salamurha fyysisenä painotuotteena on oikeastaan suora antiteesi kaikelle, mistä Markku Paasonen kirjoittaa. Kuinka kertoa kertomisesta, kuinka tavoittaa totuuden olemus, kun käytössä on vain – kieli? Hän kritisoi kielen rajoja, mutta kirjoittaa silti. Hän glorifioi nykyaikaisiksi toisinajattelijoiksi niitä, jotka eivät halua olla esillä, eivät halua julkaista tai ovat liian masentuneita julkaistakseen, saadakseen jotain aikaiseksi. Ja kumminkin: tässä se nyt on, ihan oikea Markku Paasosen kirjoittama kirja! Lykättyä salamurhaa kannattelee tämä jatkuva ristiriita, jatkuva sisäinen taistelu siitä, onko mitään arvokasta edes mahdollista ilmaista kielen keinoin.

Ja mikä on kertomisen hinta? Jos kirjailija itse näkee, ettei hän omalla työllään saavuta sitä, mikä hänen mielestään on tarkoituksenmukaista, koska hän voi vapauta kielensä kehyksistä, miten mikään kirjoittaminen voi edes olla mahdollista? Pitäisikö sen edes olla, Paasonen kysyy! Tarvitsemmeko me enää yhtäkään kirjoitettua tekstiä?

Lykätty salamurha on hieno puheenvuoro, kristallinkirkasta ajatuksen juoksua (sikäli kuin mitään olennaista tällaisessa formaatissa nyt ylipäänsä kannattaa tai voi ilmaista). Suosittelen erittäin lämpimästi kielestä ja kielifilosofiasta kiinnostuneille!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...