Antti Leikas: Tonttu : Mies häviää

Tonttu : Mies häviää -kirjan kannessa on piirros punaisesta kärpässienestä, josta leviää laajat sienirihmastot. Niiden keskellä näkyy Pyhän Vasilin katedraalin tornit.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjailija Antti Leikas on muuttunut tontuksi. Hän ei ole mikään Joulupukin pikku apulainen, vaan aito tonttu, sienimäinen olento, jonka todellinen olemus on maan alla kulkevaa sienirihmastoa ja jonka puolimetrinen maanpäällinen olemus on vain sienen itiöemään verrattavissa oleva pötkylä. Tonttu-Leikas on kuolematon, ellei tule tapetuksi, ja hän on päättänyt lopettaa kirjailijantyöt. Sen sijaan hänellä on suunnitelmissaan salamurha: hän on Ukrainan tilanteesta sisuuntuneena päättänyt ottaa päiviltä itänaapurin tyrannin.

Leikas on seikkaillut tonttujen maailmassa jo parin kirjan verran. Matka pimeyteen -kirjassa kirjailija Leikas tutustui sienimäisiin tonttuihin ja päätyi jännittävään ja toiminnantäyteiseen seikkailuun häikäilemättömän kansainvälisen lääkeyrityksen pyrkimyksiä vastaan. Jatko-osassa Valot sammuvat koko maailmankaikkeus on romahtamassa ja vain tontut ja kirjailija Leikas pystyvät pelastamaan maailman. Siihen verrattuna yhden sekopäisen diktaattorin eliminoimisen ei pitäisi olla ylitsepääsemätön tehtävä.

Ei sillä, että Leikkaalla varsinaisesti olisi joku ajatus, miten tehtävästä tarkalleen ottaen suoriutua. Mutta se taitaa sen ajan murhe, kunhan Leikas tiensä Kremliin löytää, tai missä turvabunkkerissa Putin sitten majaileekaan. Onneksi muut tontut, kuten Leikkaan vanha ystävä Koponen, pitävät ystäväänsä silmällä.

Kirjan alussa siteerataan Georges Perecin Häviäminen-teosta Ville Keynäsin ansiokkaana suomennoksena. Tämä on myös syy, miksi tästä kirjasta kiinnostuin (ja ne kaksi aiempaakin Tonttu-kirjaa luin valmistautuakseni kohtaamiseen). Häviäminen on lipogrammi, kirjoitettu suomeksi ilman kielemme yleisintä kirjainta eli a:ta, ja Mies häviää tekee samoin. Mahtaakohan se olla peräti ensimmäinen suomeksi kirjoitettu lipogrammiromaani? Tässä tulen mieluusti korjatuksi, jos olen väärässä.

A-kirjaimeton teksti on tietysti koukeroista vailla sen suurempaa syytä ja monenlaiseen kielelliseen akrobatiaan Leikas saa taipua. Lopputulos herättää tietysti kysymyksen ”miksi?”, ja arvelen, että Leikkaan vastaus lienee ”no siksi” tai ”koska niin voi”. Tarvitseeko muutakaan? Perecillä toki lipogrammaattisuus on merkityksiä täynnä ja heijastelee vaikkapa kirjailijan elämäkerrallisia vaiheita ja äidin katoamista keskitysleirien tuhokoneistoon, mutta saa kai sitä kirjaimia hukata ihan huvin vuoksikin.

Verbaalis-kielellisenä iloitteluna Mies häviää onkin mainio herkkupala. Leikkaan aikaisemmat Tonttu-kirjat ovat tuntuneet vähän pitkänpuoleisilta, hupaileva kaahaus on mennyt lujaa, mutta vetovoima ei ole kantanut ihan loppuun asti. 170-sivuisena Mies häviää on jokseenkin oikean mittainen, vaikka loppu tuleekin vastaan hivenen töksähtäen – huomasin jossain kohtaa, että nyt aletaan olla niin lopussa, että Leikkaan on vedettävä tarina nopeasti pakettiin ja niin sitten kävikin. Pakettiin se saatiin, mutta ei täysin vailla kiireen tuntua. Parempi kuitenkin niin kuin vitsin venyttäminen ylipitkäksi.

Perecin lisäksi toinen lähde on Veikko Huovinen, jonka Ronttosaurus-novellikokoelman Stalin-aiheinen novelli on toiminut tämän kirjan yhden luvun pohjatekstinä. Leikkaan kuvaus Putinista vainoharhaisena uuvattina, jolla on epäterve mieltymys keinokuituvaatteisiin, on linjassa perinteisten diktaattorien pilakuvien perinteen kanssa. Diktaattorien pilkkaaminen, sodan kuvaaminen täysin absurdina touhuna ja sodankäynnin julmien realiteettien näyttäminen sellaisenaan; Leikkaan linja Ukrainan olojen kuvaamisessa on hollillaan.

Mies häviää asettuu mukavasti Tonttu-kirjojen jatkoksi, mutta jos vain mielii nähdä, millainen on suomenkielinen lipogrammiromaani, aikaisempien osien lukeminen ei ole missään määrin välttämätöntä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 332 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...