Lillie on jäänyt leskeksi ja Samin kuoleman jälkeen maailmaan on jäänyt tyhjä kohta, oikeastaan useampiakin. Aikuiset lapset ovat hänestä vähän huolissaan ja kun sukututkimusta innokkaasti harrastava Martin saa selville jotain tärkeää, alkavat asiat kehittyä. Selviää, että Lilliellä on velipuoli Irlannissa, Seth. Lapset haluavat ehdottomasti Lillien matkuvan biologisen äitinsä kotimaahan. Lillie itse tuotiin jo vauvana Australiaan adoptoitavaksi ja hän on aina tiennyt erilaisesta taustastaan. Tämä on kuitenkin mullistava yllätys, toisaalta velipuolen kirje on lämmin ja kutsuva.
Lillie saapuu Redstonen idylliin ja asettuu Sethin perheen taloon. Taloon, jossa on monenlaisia ongelmia – aivan talosta itsestään lähtien. Seth on jäänyt työttömäksi ja on ilmeisen masentunut. Sethin vaimo Francesca puolestaan tekee töitä aivan liikaa, on väsynyt ja stressaantunut. Tähänkin tulee pikainen ratkaisu työpaikan joutuessa yhdysvaltaisen yrityksen ostamaksi.
Lillie itse tuntee olonsa kotoisaksi pikkukaupungissa ja jotenkin hän vain on ihminen, jolle kaikki avautuvat suruista ja murheista, mutta myös iloistaan ja arkipäivän tapahtumista. Ei siis ihme, että paikkakunnalle lankakaupan perustanut nuori Peggy myös tutustuu häneen. Peggyllä on ollut omat vaikeutensa, joiden takia hänen on ollut vaikeaa asettua aloilleen. Nyt on tämän elämänmuutoksen lisäksi tullut mukaan myös toinen, vielä suurempi ja pelottavampi asia. Meredith puolestaan on työskennellyt hienossa taidegalleriassa, jonka omistajat äkkiä katoavat jättäen jälkeensä runsaasti pyramidihuijaukseen sijoittaneita asiakkaitaan. Ikävä kyllä, Meredith on suositellut tätä kaikille ystävilleen. Nuori Freya asuu tätinsä ja setänsä luona, koska äidillä on omia ongelmia. Freya tuntuu olevan yllättävän tarkkanäköinen nuori nainen, vaikka hänkin joskus haksahtaa kalteville poluille.
Lillie huomaa olevansa suurena apuna velipuolelleen ja tämän vaimolle, mutta myös koko yhteisölle. Hän tulee kuin huomaamattaan antaneeksi sekä hyviä neuvoja että toimimaan aktiivisesti järjestäen asioita; hän on kiinnostunut puutarhanhoidosta, Sam näet kasvatti aikanaan mehiläisiä ja nekin ovat yksi ratkaisu erääseen pulmaan.
Cathy Kelly on jälleen kirjoittanut viihderomaanin, jolla on varmasti laaja lukijakunta. Sopivasti draamaa, ikäviä tapahtumia ja kurjia juttuja, mutta myös runsaasti hyviä neuvoja, selviytymistarinoita ja uusia, aurinkoisempia alkuja lähes jokaiselle. Tavan mukaan kirja sijoittuu jälleen Irlannin vihreille rannoille, joihin hyvän kontrastin luovat Lillien muistot Australiasta sekä kulttuurien erilaisuudesta. Lämmin, hyvänmielen kirja, jonka lukee mielellään tarvitessaan hieman lohtua ankeaan arkeen – unohtamatta kuitenkaan kirjaan sisällytettyjä yleispäteviä pieniä viisauksia ja elämänohjeita.