Mölyukot veneilemässä. Alkuilta aurinkorannalla. Tuntematon vene. Yllätysvieras. Hannamari Järvelän Metsän syli : Helmi meren rannalla -kirjan lukujen nimistäkin jo huomaa, ettei hyvän mielen opus ole aivan perinteisen rakkausromaanin kaavan mukainen.
Helmi meren rannalla kuulostaa monitulkintaiselta. Perinteisiin viihderomaaneihin tottunut aprikoi, millaisen aarteen sankari rannalta löytää. Nopeasti paljastuu, että Helmi on kirjan päähenkilö, yli nelikymppinen listoja rakastava opettaja. Teoksen nimi voisi olla lupaus myös kirjasarjasta: Metsän syli on mökkimaisemiin sijoittuva talonnimi, ja jos ensimmäisessä osassa Helmi on meren rannalla (myös ulkomaanmatkoilla eikä vain mökillä), mihin elämä vie hänet seuraavassa osassa? Tarinassa jää auki aiheita, joista voisi jatkaa, mutta en tiedä, tarttuuko kirjailija niihin. Lukijalle ihanaa on tietenkin, että omalle mielikuvitukselle jää tilaa.
Jopa kaltaiseni kaupunkilaislukija viihtyi mainiosti mökkimaisemissa. Listahirmuna innostuin veivilistan käsitteestä – kiva vastine bucket listille. Helmi kirjaa tavoitteita, jotka tahtoo saavuttaa ennen kuin heittää veivinsä. Minä, jonka lempilukemista jo kymmenvuotiaana oli Listojen kirja, ja jonka päiväkirjassa on plussia ja miinuksia vapaapäivän ohjelmasta avoinna olevan työpaikan hakuun ja saamiini yllätyslahjoihin ja -herkkuihin, ilahduin. Listat eivät silti nielaise lukijaa. Älä säikähdä, jos et piittaa niistä.
Henkilöitä on paljon, mutta kirjailija on taitava heidän kanssaan. Jokaisella hahmolla on oma ääni, joten heidät on helppo erottaa toisistaan, eikä väkeä marssiteta esiin niin, että lukija läkähtyy. Osa esitellään elokuvamaisin leikkauksin, ja kun lukija kohtaa heidät myöhemmin tarinassa, ollaan jo vähäsen tuttuja.
Kapakkaa vastapäätä olevasta talosta tuli ulos keski-ikäinen nainen. Ikää oli ehkä viidenkympin tienoilla. Naisella oli siistit vaatteet ja matalakorkoiset kengät.
– Porvari, hän tuhahti. Nainen kääntyi katsomaan häntä.
– Anteeksi, sanoitko jotain minulle? nainen kysyi ystävällisesti.
– En, kunhan ajattelin ääneen jotain… Sini vastasi nolostuen.
Nainen hymyili Sinille ja jatkoi matkaansa. Kädessä heilui Marimekon kangaskassi. Täti Monika, näin heiluu kassi, Sini ajatteli ja katsoi kulmiensa alta naisen menoa. Maito-ostoksille menossa kenties läheiseen Alepaan? Haluaisiko hän olla tuollainen keskiluokkainen rouva? Oliko sellaisena edes kivaa? Hemmetti, ei taatusti. Tuolla oli varmaan tylsä aviomies, kiukuttelevat kakarat ja tylsä työ.
Suhteita ja rakkautta toki mahtuu juonenkäänteisiin. Helmillä on unelmansa ja kokemuksensa, taustansa ja nykyisyytensä. Hänellä on myös hyvä ystäväporukka, jolla on todellisuuspohjaa kirjailijan elämässä. Rantakaupalla on niin ikään oikea esikuva.
Lukija saa hyvin vihjeitä kirjan henkilöistä. Helmi mainitsee isänsä mökkikuumeen. Silti en BoDin sivuilta löytyvästä lukunäytteestä ensin hoksannut, kuka Urho oli. Kun sain kirjan käteeni, hahmotin paremmin.
Kirjailija ruokkii lukijan mielikuvitusta ja kiinnostusta myös tarinan vihjeillä, kuten sisältä pihalle siirtyilevillä pelargonioilla. Mökistä ei varasteta mitään, mitään ei sotketa, mutta kukat vaihtavat ajoittain paikkaa. Kuka oikein on asialla ja miksi?
Metsän syli : Helmi meren rannalla on Books on Demand -palvelun kautta julkaistu. Kirjan tekoon voi ostaa bod.fi:stä monenlaista palvelua. Apua saa esimerkiksi taittoon. Oma kysymyksensä on, onko varaa maksaa vielä kielenhuollosta ja sen sellaisesta tekstin editoinnista.
Kirjan kieli ja sanavarasto on elävää ja vaihtelevaa (litrahuuli, ämpäriruma). Elokuvamaiset leikkaukset rytmittävät tekstiä hyvin, dialogi samoin.
Kuulin jostain ajatuksen, että jos kaupunkiarkkitehtuuri on rakennettu ihmisen kävelytahdin mukaisesti, siellä viihtyy. En tiedä tarkemmin, miten sellaista rakentamista suunnitellaan tai mitataan, mutta ajatus tuli mieleen, kun luin Helmistä meren rannalla. Kirja oli sopivan kävelyvauhtinen, ei hengästyttänyt. Nautin kaikin puolin.