Martti Linna: Metsäpatruunoiden perintö

Martti Linnan tietokirja valottaa metsäteollisuuden syntyä Suomessa. Millaisista lähtökohdista Suomen tunnetut ja merkitykselliset metsäpatruunat olivat aloittaneet toimintansa, miten metsäpatruunoiden aika alkoi ja miksi se loppui? Mitä meidän tulisi tietää metsäpatruunoista ymmärtääksemme nykypäivää?

Teollisuusalueet rakentuivat usein ”keskelle ei mitään”. Tehdasmiljööseen rakennettiin tehtaan lisäksi asuinalueita palveluineen, jotta saatiin työntekijöitä tehtaille. Ja jotta saatiin työntekijät pysymään työkuntoisina, tarvittiin myös terveydenhuoltoa, harrastusmahdollisuuksia – virkistystä ruumiille ja sielulle. Oli yleistä, että tehdas palkkasi sairaanhoitajan, joskus jopa lääkärin asukkaiden saataville. Tehtaan naispuolisten työntekijöiden lapsille perustettiin päiväkoteja, ja kesäisin lapsille oli tarjolla erilaista kesäleiritoimintaa. Yhtyneet Paperitehtaat perusti myös tehdaspaikkakunnille sairaaloita, sillä yleiset sairaalat saattoivat olla kaukana. Sosiaaliturvan mittavia puutteita paikattiin yrityskohtaisilla sairaus- ja eläkekassoilla, joihin kuului 1920-luvulla jo yli puolet teollisuuden työntekijöistä. Suomessa ryhdyttiin uudistamaan sosiaalihuoltoa koskevaa lainsäädäntöä vasta toisen maailmansodan jälkeen, 1950-luvun puolivälissä.

Voi siis vain kuvitella, kuinka suuri merkitys tehtaiden tarjoamilla palveluilla oli koko lähiyhteisölle. Metsäpatruunat perustivat myös kouluja, aluksi vain tehtaan työntekijöiden lapsille, myöhemmin myös muille. Joillakin paikkakunnilla sai opetusta useammalla kielellä, sillä tehtaiden johtoportaassa oli myös ulkomailta tulleita asiantuntijoita. Tehtaiden ja sahojen kehittyvä tekniikka vaati asiantuntemusta, jota suomalaisilla ei vielä ollut. Tähän tarpeeseen tehtaiden johto kehitti omaa ammatillista jatkokoulutusta tehtaan yhä vaativampiin työtehtäviin. Ensimmäinen teollisuusyrityksen, Kymi Osakeyhtiön, perustama ammattikoulu toimi Kuusankoskella vuonna 1914.

Metsäpatruunat seurasivat tarkasti myös toistensa tekemisiä. Kun yksi teki huomattavia uudistuksia työntekijöidensä hyväksi, usein muut seurasivat perässä. Köyhistä oloista lähtöisin ollut kauppaneuvos Johannes Askolin perusti koulun, palkkasi opettajat ja järjesti lisäksi oppilaille lämpimän kouluruuan.

Metsäyhtiöt kannustivat ylläpitämään terveyttä ja kuluttamaan aikaa hyvien harrastusten parissa. Perustettiin urheiluseuroja, joita varten yhtiöt lahjoittivat maa-alueita, joille rakentui niin urheilukenttiä kuin uimahallejakin, tai mäkihyppytorni, kuten Kaipolan tehtaan mäkihyppytorni Jämsän Pitkävuorella.

Mitä nuo metsäpatruunat sitten oikein olivat? Titteli tuo mieleen rikkaan miehen, patsastelemassa kartanonsa tai linnansa edustalla. Ajatellaan, että he olivat syntyneet kultalusikka suussaan, ja perityillä rahoilla perustaneet erilaisia yhtiöitä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Johtavaan asemaan päästäkseen ja menestyvän yrityksen luodakseen tarvittiin ihmisiä, joilla oli näkemystä ja tavoitteita. Taidettiinpa heitä myös ennen vanhaan pitää vähän suuruudenhulluina. Osa metsäpatruunoiksi nousseista miehistä, ja myös naisista, oli tietysti hyvistä lähtökohdista ponnistaneita, miehillä takanaan sotilaskoulutusta, joka antoi hyvät eväät johtamiselle. Toisilla oli kokemusta ulkomailla työskentelystä, josta he saivat ideoita perustamalleen yhtiölle. Jostakin köyhästä ja ahkerasta työmiehestä saattoi myös tulla metsäpatruuna naimakaupan myötä. Myös naiset nousivat yhtiöiden johtoon jäädessään leskeksi tai kun perivät yhtiön, jossa ei ollut miespuolista henkilöä nousemaan johtajaksi. Yhteistä näille metsäpatruunoille oli kuitenkin se, että he hankkivat omistukseensa metsää, ostivat sahoja, ja kartuttivat omaisuuttaan tehtaansa menestykseksi.

Tasapäistäminen ei ole koskaan hyvästä. Visionäärien ja yrittäjien pitää toimia oman näkemyksensä mukaisesti. Vaikka arvostelijoita riittäisi, niin tarvitaan yksilöitä, jotka luovat onnistuessaan hyvinvointia koko yhteisöön.

1900-luvun jälkipuoliskolla metsäpatruunoiden luomista teollisuusimperiumeista (muun muassa Kymmene, Tampella, Rauma-Repola, Rosenlew) ei enää uutisoitu. Metsäpatruunat korvattiin konserneissa palkkajohtajilla ja yhtiöiden toiminnasta tuli kansainvälistä liiketoimintaa. Metsäpatruunoiden perintö elää kuitenkin edelleen tieteessä, taiteessa ja rakennuksissa, sekä nykypäivän ihmisten arjessa.

Kirjan tarina saa miettimään myös sitä, miten vähän nyky-yhteiskunnassa tiedetään metsäpatruunoiden merkityksestä. He ovat vaikuttaneet vahvasti Suomen itsenäistymiseen, kansainvälistymiseen ja arkkitehtuuriin. Jo teollistumisen aikoina nämä mesenaatit ostivat palveluita, joiden ansiosta niin arkkitehdit kuin taiteilijatkin pystyivät kehittymään. Vaikka suhde taiteilijoiden ja rahoittajien välillä oli hiukan ongelmallinen, kumpikin tarvitsi toistaan. Taiteilijat elivät tehtaanjohtajien tilaustöillä, ja saivat itselleen nimeä erilaisten rakennusten suunnittelijoina ja taideteosten tekijöinä. Vielä tänä päivänäkin me saamme ihailla heidän tuotantoaan. Ihan syystä ovat vanhat, nykyisin kansainvälisesti toimivat yritykset ylpeitä juuristaan.

Useita kuntia on myös syntynyt metsäyhtiöiden ansiosta. Tehtaita oli perustettu olemassaolevien kuntakeskusten ulkopuolelle. Tehtaat tarvitsivat kuitenkin kulkuyhteyksiä, energiaa ja palveluita, joita olemassa olevat kunnat eivät halunneet rahoittaa. Tämän takia tehtaat anoivat Valtioneuvostolta lupaa perustaa omia kuntiaan, joita itse rahoittivat. Vaatimuksena valtiolla oli, että kuntaan tuli perustaa myös oma evankelisluterilainen seurakunta ja rakentaa kirkko. Näin tapahtui, ja uusia kuntia syntyi. Kirkkojen rakentamisen yhteydessä hankittiin myös huomattava määrä kirkkotaidetta. Maksajan eli metsäpatruunan tai hänen puolisonsa kädenjälki näkyy useissa kirkoissa edelleen alttaritauluina ja muuna taiteena.

Koska tehtaat tarvitsivat raaka-ainetta, ne tarvitsivat myös kulkuyhteyksiä sitä tuodakseen ja toisaalta valmiita tuotteita viedäkseen. Tehtaat olivatkin aktiivisia rakentamaan liikenneväyliä aina kanavista lähtien. Tarvittiin myös uusia telakoita, ja höyrylaivoja vetämään puutavaralotjia isoilla vesistöillä.

Puujalosteiden vientikaupassa kuljetusketjun ensimmäinen lenkki on Suomessa perinteisesti ollut tuotteiden kuljetus sahoilta ja tehtailta satamaan. Ei siis ihme, että metsäpatruunat ovat aina olleet kiinnostuneita rautatieverkoston rakentamisesta ja ylläpidosta.

Omassa kotikaupungissani Jyväskylässä valmistui jo vuonna 1898 pistoraide Jyväskylästä Suolahteen. Se yhdisti Keiteleen vesiliikenteen ja pohjoisen Keski-Suomen puutavaran kuljettamisen Päijänteelle. Suolahdesta rakennettiin rata Äänekosken paperitehtaalle.

Vaikka ongelmia ratkottiin sitä mukaa, kun niitä ilmeni, yksi hankala asia oli Suomen syrjäinen sijainti. Ulkomaille vienti oli esimerkiksi talviaikana vaikeaa, kun meri oli jäässä. Joidenkin metsäpatruunoiden vastustuksesta huolimatta G. A. Serlachiuksen ansiosta saatiin talvimerenkulun mahdollistava jäänsärkijä Hankoon keväällä 1890. Murtaja-nimisellä aluksella voitiin varmistaa ympärivuotinen laivayhteys Hangosta Kööpenhaminaan.

Tänä päivänä useiden metsäpatruunoiden perinnöistä nautitaan erilaisten säätiöiden kautta. Yksi tällainen on Suomen Kulttuurirahasto. Monet metsäpatruunat ovat testamentanneet huomattavan summan perinnöstään tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja kansansivistystä edistäviin säätiöihin. Nykyäänkin Sigrid Juséliuksen säätiö on maamme merkittävin yksityinen lääketieteellisen tutkimuksen tukija.

Metsäpatruunoiden perintö on vaikuttava teos. Kirjan hieno kansi luo mystisen kuvan patruunoista. Kirja on painettu laadukkaalle paperille, valokuvat ovat isoja ja tarkkoja. Myös taitto on ensiluokkaista. Olen vaikuttunut myös lähdeluettelosta. Kirjan kirjoittamisessa on käytetty runsaasti kirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja, lehtiartikkeleita ja internetissä julkaistuja artikkeleita. Kirjan iso koko vähän haittaa lukemista, sitä ei jaksa kannatella, mutta koko puoltaa paikkaansa kuvien ja tyylin takia. Olen jättänyt arvostelustani suosiolla pois henkilöiden ja yritysten nimiä, koska niitä on paljon, ja tuleva kirjan lukija saa ilon tarkastella niitä itse.

Suosittelisin tätä kirjaa mielelläni jopa lukioon tai historiaopintoja suorittaville opiskelijoille. Meistä harvat ymmärtävät, mikä merkitys niin Suomen metsillä kuin yksityisillä metsäpatruunoiksi nousseilla ihmisilläkin on ollut maamme kehittymiselle.

Lukisin mielelläni vielä lisää kirjassa mainittujen sukujen jälkeläisistä.