Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Turhaa jauhantaa, ajan hukkaan heittämistä ja hulluille tarkoitettua soopaa.” Näin ajatteli nimimerkki Helmi psykoterapiasta, ennen kuin joutui itse hakeutumaan hoitoon. Hänellä – kuten itse asiassa monella muullakin kirjan haastatelluista – oli taustanaan alkoholihuuruinen koti, jossa oli opittu lapsuuden ja nuoruuden ajan selviytymään miellyttämällä toisia, olemalla joko kympin tyttö tai sitten etsimällä toinen tie ja kapinoimalla kaikkea ja kaikkia vastaan.
Anna-Mari Nurmisen mielenkiintoinen kirja kertoo siis tositarinoita psykoterapiasta. Tapaamme 13 terapian läpikäynyttä henkilöä, joille kyseinen kokemus oli avain todelliseen selviytymiseen, omien voimavarojen kuunteluun, aitoon itsensä kohtaamiseen. Haastateltujen henkilöllisyys jää nimimerkin varjoon, mutta kirjan lopussa saamme kohdata omalla nimellään myös kuusi psykoterapeuttia, jotka kertovat onnistumisesta terapiassa hyvin erilaisten lähtökohtien ja terapiasuuntauksien kautta.
Suurin osa sekä asiakkaiden että terapeuttien tarinoista liittyi kuitenkin erilaisiin kognitiivisiin tai ratkaisukeskeisiin lähestymistapoihin, johon on montakin syytä: toisaalta yhteiskunnassa tuntuu vallitsevan tällainen lyhyemmän ja nykyhetkeen suuntautuvan psykoterapiakulttuurin valta-asema, toisaalta useimpia potilaita rajoittaa Kelan kuntoutusterapian sääntö, jonka mukaan hoitoa voidaan antaa korkeintaan kolmeksi vuodeksi: tähän eivät psykoanalyysit tai edes kovin syvälliset psykodynaamiset terapiat mahdu, vaan asiakkaan olisi pystyttävä maksamaan kulut kokonaan omasta pussistaan, mikä on vain harvoille mahdollista. Tosin jotkut tämänkin kirjan henkilöistä olivat kyenneet siihen halutessaan sijoittaa omaan hyvinvointiinsa.
Kuten teoksen alaotsikossakin mainitaan, tämä kirja kertoo onnistuneista psykoterapioista. Ihan sormia napsauttamalla sellaiset kokemukset eivät ole kuitenkaan syntyneet: on tarvittu useita erilaisia terapiayrityksiä, rahaa, vuosia aikaa, sitkeyttä ja peräänantamattomuutta, kunnes on löytynyt se oikea terapeutti – ei suinkaan täydellinen, mutta sellainen, jonka kanssa henkilökemiat ja terapian tavoitteet ovat osuneet yksiin.
Anna-Mari Nurminen kirjoittaa kirjan loppusanoissa: ”Taitava psykoterapeutti on kuin räätäli, joka sovittaa hoidon ommel ompeleelta asiakkaalleen istuvaksi – neuvotellen ja yhteistyössä, tämän tarpeita ja etua mielessään kannatellen.” Toivottavasti sellaisia terapeutteja osuisi mahdollisimman monen avuntarvitsijan tielle.
