Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Ove on pahimman luokan mielensäpahoittaja ja parantumaton rivitalokyttääjä. Joka aamu hän tekee kierroksen asuinalueellaan tarkastaen, ettei kukaan ole tehnyt mitään sääntöjen vastaista. Naapurit ovat hänelle hulttioita, tomppeleita tai vätyksiä. Nykyajan ihmiset eivät Oven mielestä osaa peruuttaa peräkärryllä varustettua autoa, ilmata pattereita, vaihtaa renkaita eikä heillä ole kunnon työkaluja.  Saati sitten että tietäisivät, mikä on ainoa kunnollinen ja isänmaallinen autonmerkki.

Oven vaimo Sonja on kuollut ja Ove itse menettänyt työpaikkansa, joten hänellä on entistä enemmän aikaa ympäristön seuraamiseen. Sitten taisteluissa kärsinyt kulkukissa ja naapurin Parvaneh, ”hullu raskaana oleva ulkomaalainen nainen”, kuten Ove häntä kutsuu, onnistuvat rikkomaan vähin erin Oven ympärillä olevaa sosiaalista tyhjiötä. Mutta pystyykö Ove muutokseen?

Fredrik Backmanin esikoisteos on hauska kirja – ehkä se ei nyt ihan Mielensäpahoittajan tapaan ääneen naurua kirvoittanut, mutta hymyn kuitenkin useasti. Jokainen meistä tuntee varmaan näitä Oven kaltaisia rutiinien, tekniikan ja järjestyksen rakastajia. Backman osaa mielenkiintoisella tavalla kuljettaa lukijaa läpi kirjan: aluksi Ove yksinomaan ärsyttää, sitten hänen toimissaan ja ajatuksissaan alkaa nähdä niiden oman sisäisen järjen ja lopuksi häntä kohtaan tuntee kovastikin sympatiaa. Ehkäpä lukija alkaa nähdä hänet yhä vähemmän kyllästyneiden naapurien tavoin ja yhä enemmän kuten edesmennyt lempeä Sonja-vaimo.

Kirjan sivuhenkilöt on kuvattu suppeasti mutta oivallisesti, erityisesti juuri iranilaissyntyinen Parvaneh ja hänen kaksi lastaan.  Kissanystävät pitänevät myös tästä kirjasta, sillä niin hauskasti tuo nelijalkainen astelee Oven maailmaan. Mies, joka rakasti järjestystä ei ole varsinaisesti mikään hyvän tuulen kirja tai harmitonta viihdettä, koska se käsittelee pohjimmiltaan melko vaikeita aiheita, mutta ainakin minulle siitä jäi lopuksi harmoninen ja tyytyväinen olo.

4 kommenttia

  1. Tämän kirjan kannesta tulee jotenkin mieleen mainio Solsidan-sarja ja sen Ove, mutta liekö mielleyhtymä yhtään oikeansorttinen, en tiedä.

  2. Tämä odottaa vuoroaan. 14 kirjan pinossa noin puolessa välin. Kommentoin, kunhan olen lukenut 🙂

  3. Minusta aika hurmaava kirja. Solsidanista en tiedä mitään, mutta ihan samanlainen ajatus tuli minullekin, että ei ihan Mielensäpahoittajan veroinen, mutta hymyn kareen sai aikaan useastikin.
    Sivuhenkilöitä, rivitaloyhteisön asukkaita, ei ole liikaa, eikä sinänsä minusta tarvinnut sen tarkemmin kuvatakaan heitä. Päin vastoin taas jotkut Oven lapsuuden / nuoruuden kuvaukset olisivat voineet jäädä pois, eikä se olisi jättänyt minkäänlaista aukkoa tekstiin.
    Oven eläytyminen kissan ajatusmaailmaan oli lopultakin yllättävän suotuisaa niinkin synkälle miehelle.
    Minusta tämä menee kyllä sarkastisuudessaan ihan harmittomana ajanvietekirjana. Vaikeat asiat on kuitenkin käsitelty sen verran pinnallisesti, ettei niitä jää suremaan. Suosittelen.

  4. Minullekin tuli kannesta mieleen Solsidan, vaikken ole sitä katsonutkaan. Kyllä tämä tavallaan oli hyvän mielen kirja, jäi sellainen mukava jälkimaku.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *