Katherine Pancol: Mimmit 2

Mimmit 2

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Katherine Pancolin Mimmit jätti minut kutkuttavaan odotuksen tunteeseen; tätä naisenergiaa on luvassa vielä kahden kirjan verran! Koin jälleennäkemisen riemua, kun Mimmit 2 vei minut tuttujen henkilöhahmojen pariin. Sarjan ensimmäisestä osasta jäi vahvana mieleen Stella ja hänen perheensä. Kakkososan tapahtumapaikkana on New York ja keskeisiksi henkilöiksi nousevat Gary ja Hortense.

Nuoren parin, Garyn ja Hortensen, suhteessa jylläävät arki ja työelämän haasteet. Hortensen kiivas temperamentti on entisellään ja Garyn rauhoitteleva, kannustava ja sovitteleva ote on monesti tarpeen. Hortense suunnittelee vaatteita ja hakee kiihkeästi ideaa omaan mallistoonsa. Hänen haaveenaan on oma muotitalo. Hortense saa hankkeelleen yllättävän tukijan, jonka todelliset motiivit Hortensen auttamiselle jäävät vielä pimentoon – kenties odottamaan sarjan päätösosaa. Gary puolestaan jatkaa musiikin parissa ja valmistautuu konsertoimaan hiljaisen ja ujon Calypson kanssa. Myös Calypso saa niin paljon sivutilaa, että hänenkin elämästään lienee toiveita kuulla lisää.

Hortensen pikkusisko Zoé viestittelee merten takaa ja tarjoaa samalla myös lukijalle päivityksen hänen elämäänsä Gaétanin rinnalla. Sisaruksille aiheuttaa huolta myös äiti Joséphine, jonka luennoille ilmaantuu outo mies ja joka seurailee Joséphinea matkan päästä.

Sarjan avausosan tavoin mimmit jatkavat tässäkin kirjassa rohkeasti eteenpäin elämän hankaluuksien ja salaisuuksien ryteikössä. Rakkaus venyy ajoittain kolmiodraamaksi asti. Sarjan kirjojen kannet eivät paljasta juonesta tavunkaan vertaa, mutta kauniita ne ovat. Kuin karkkipapereita konsanaan. Tarina on pahasti kesken ja avoimia kysymyksiä jää paljon. Uteliaisuuskäyräni kolmannen Mimmit-kirjan suhteen on korkealla.

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...