Kaisa Välivehmas: Miten onnistut työnhaussa

Miten onnistut työnhaussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miten onnistut työnhaussa on opaskirja työnhakutilanteisiin. Se sisältää yleisen tason asioita, kuten työnhakutilanteessa toimiminen ja tavoitteellisuus, mutta toisaalta ihan konkreettisia vinkkejä vaikkapa hakemuksen tekoon. Kirjassa on esillä myös yritysten rekrytoijien, työvoimatoimiston edustajien ja työnhakijoiden kommentteja.

Pääasiassa liikutaan melko yleisellä tasolla ja teos on yleispätevä eri aloille. Luultavasti paljoakaan uutta tietoa ei kirjasta lukijalle tule, jos omalla kohdalla työnhaku on edes jossain määrin hallinnassa. Ei tämä mikään ihmeopus ole, jolla työpaikan saaminen onnistuu heti, mutta kyllä tästä löytyi myös itselleni joitakin uusia juttuja. Erityisesti aion kokeilla omien vahvuuksien ja tavoitteiden analyysiä kirjan oppien mukaan, jos se vaikka selkeyttäisi omaa työnhakua.

Takakannessa kirjaa suositellaan työnhakijoiden lisäksi työnhaun parissa työskenteleville, oppilaitosten henkilökunnalle ja työnantajille. Epäilen silti vähän, että saavatko nuo ryhmittymät tästä kirjasta kunnon hyötyä (paitsi jos eivät tosiaankaan ole yhtään kärryillä töiden hakemisesta nykyään).

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...