Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun sain tämän kirjan, ensi alkuun ajattelin odotella äänikirjaversiota. En kuitenkaan malttanut odottaa, sillä olen varmaan kaikki Anna-Leena Härkösen kirjat lukenut ihan lukemalla. Kaikki on luettu, aina sieltä Häräntappoaseesta alkaen. Niinpä pidin Mykkien pöytää iltasatunani.
Tutustuin siinä heti alkuun päähenkilö Leniin. Leni on 56-vuotias, jäänyt työttömäksi ja vähän haahuilee, että mitäs sitä nyt tekisi? Lenin ajatukset ovat juuri niitä varsin napakoita, joskin ajoittain mennään ihan syviin vesiin. Hän tapailee välillä exäänsä Juhaa, joka ei ollut hänen unelmiensa kohde. Sitten on Lenin serkku Aki, alkoholisoitunut, mutta varsin hauska ja pirteää seuraa, ja Akin sisko Siru, jolla on kahvila jonne Leni leipoo kakkuja.
Lenin ympärillä siis on ihmisiä, paikkoja ja vähän tapahtumiakin. Leni tapaa Lassen! Oikein kiva, että Leni ihastuu Lasseen, mutta minä lukijana en tykännyt Lassesta. Tuli heti sellainen fiilis, että nyt ei ole hyvä juttu. Lasse on ravintolassa töissä kokkina. Oikein lupsakka ja hauska heppu, mutta kun minä lukijana olin oitis vakuuttunut siitä, että jokin ketunhäntä Lassella on kainalossa.
Mitään suurta draamaa ei Mykkien pöydässä ole, mutta paljon arkisia totuuksia, joihin voi ihan suoriltaan huutaa, että ”amen!”. Pidin tekstistä tosi paljon ja se oli oivaa junalukemista, koska suuria juonen käänteitä ei ole. Ihmisten kohtaamiset ja niistä siunaantuvat dialogit ovat parhaita tai sitten ne, mitä Leni mielessään miettii.
Mykkien pöytä on suositeltava välipala kaiken vakavan lukemisen lomaan.
