Saara Henriksson: Moby Doll

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kuten nimestäkin voidaan päätellä, ollaan perinteisten teemojen äärellä. Moby Dick kummittelee taustalla, kun Jenny, musiikinopiskelija, tuskailee lopputyönsä kanssa ja kaipaa lapsuudesta mieleen jäänyttä sävelmänpätkää, Jäämerellä kuultua valaan laulua. On suunnattava takaisin Jäämerelle etsimään valaita. Musiikin voima on vahva elementti kirjassa.

Kun nainen etsii valasta, mies, Jokke, etsii naista. Jokke on entinen teologianopiskelija, nykyinen ympäristöministeriön virkamies, entinen järjestöaktiivi ja Jennyn ex-poikaystävä, joka kaipaa yhä Jennyä. Jokkekin päätyy pohjoiseen, laivalle, vain hieman erilaiselle.

Moby Doll, joka on saanut nimensä vankeudessa eläneeltä miekkavalaalta, on tiivis tarina, joka saa lopussa reaalifantastisia tai science fiction -henkisiä kierroksia, vaikka todellisen maailman asioissa pysytäänkin. Välillä esitelmöidään valaista ja valaanmetsästyksestä, mutta luennointi ei tule tarinan tielle eikä ärsytä, kunhan muistuttaa ihmisten ja valaiden ongelmallisista suhteista.

Salaperäiset valaat ovat mielenkiintoisia eläimiä ja Henriksson saa viriteltyä kirjaansa mielenkiintoisen tarinan valaista ja niistä kiinnostuneista ihmisistä. Valaat ovat selittämättömiä ja ihmisen ymmärryksen tuolla puolella, mutta se ei estä ihmiskuntaa hävittämästä valaita teollisen tehokkaasti.

Valaat viestivät keskenään valtamerten yli, valtavien etäisyyksien päähän, ihmisten kesken viestintä voi olla vaikeaa lyhyemmälläkin matkalla. Moby Doll on mielenkiintoinen esikoisteos.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *