Cilla Börjlind ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertova dekkarisarja on ehtinyt jo kolmanteen osaan – edelliset olivat Nousuvesi (2013) ja Kolmas ääni (2014) – ja täytyy todeta, että tämä sarja senkun paranee vanhetessaan. Henkilökuvat ovat syventyneet ja ylenpalttista elokuvamaista actionia on karsittu. Nyt pääpaino on lopultakin poliisitutkinnassa ja rikosten selvittelyssä – onko poliisin työ sitten uskottavasti kuvattu, on kokonaan toinen asia, mutta kun en ole poliisilaitoksella työskennellyt, en ole erityisen pätevä sitä tuomitsemaankaan.

Musta aamunkoitto lähtee taas kerran liikkeelle perin ikävistä rikoksista, koska ne ovat kohdistuneet lapsiin ja ne havaitaan ennen pitkää rasistisiksi viharikoksiksi. Jostain syystä tämä yhdistelmä soitti minussa senlaatuisia kelloja, että olisin moisista teoista lukenut ennenkin, mutta pohjoismaisia dekkareita on ollut lukulistallani niin paljon, etten enää pystynyt tätä polkua löytämään. Olivia Rönningin herkkää ihmistuntemusta ja vaistoa tarvitaan näidenkin tekojen selvittämiseen, ja jäljet johtavat paitsi ruotsidemokraateista eronneeseen uusnatsiryhmittymään myös vuosikymmenien takaiseen kulttiin. Samaan aikaan yhteiskunnan alaportailla elävä entinen poliisi Tom Stilton saa vihiä 2000-­luvun alkupuolella tapahtuneesta tummaihoisen prostituoidun murhasta, ja kyllähän nämä rikokset sitten kirjan lopulla löytävät yhteisiäkin piirteitä.

Musta aamunkoitto on kehittynyt edeltäjäosistaan myös siinä, että ylenmääräisiä muistia rasittavia mutta kokonaisuuden kannalta toisarvoisia sivuhenkilöitä on vähennetty; nyt henkilögalleria on melko helppo hallita ja kirjan reilut neljäsataa sivua sujuvat joutuisasti. Ihan herkimmille en tätä romaania suosittelisi murhien vastenmielisyyden vuoksi, mutta paatuneemmat dekkarifanit lukevat sen varmaan mielellään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *