Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runsaasta ruotsalaisten dekkarien parvesta Cilla ja Rolf Börjlindin sarja Olivia Rönningin ja Tom Stiltonin tutkimuksista on ollut yksi mielenkiintoisemmasta päästä; rikostutkinta on kuljettanut parivaljakkoa sinne sun tänne pitkin maailmaa, mutta nyt uusimmassa kirjassa ollaan Pohjois-Ruotsissa Jämtlandissa, ja lukija johdatetaan keskelle periruotsalaisia juhlia:
Purkit sihahtivat auki. Siellä täällä juhlijat painuivat kyyryyn välttyäkseen liemen pärskeiltä. Ei puolimätää kalaa sentään ihan niin paljon rakastettu. Olivian onnistui väistää pisarat, mutta hän ei päässyt pakoon inhaa hajua.
Eli hapansilakkakemuthan tässä on käynnissä! Juhlia muistellaan myöhemminkin moneen kertaan, sillä tuo outo herkku kokoaa kaikki kyläläiset yhteen poliisin tutkivan katseen alle.
Mutta onhan tässä kirjassa toki paljon muutakin. Henkilökuvaus onnistuu mainiosti piirtämään lukijalle hahmot vaikkapa peräkamaripoika Gusumista, Bolundin uusnatsiveljeksistä, kotiinsa kaihtimien taakse sulkeutuneesta Christelistä ja tietotoimistona toimivasta kyläkaupan väestä. Mitä sitten kaupunkilainen Olivia tekee täällä pikkuisessa Slagtjärnin kylässä? Siellä on tietenkin tapahtunut murha, ja häijy murha onkin: valtavasta muurahaiskeosta on löytynyt päätön ruumis, ja paikallisen poliisin tutkimukset junnaavat etenemättä mihinkään. Olivia, joka tiedetään taitavaksi ja nokkelaksi, lähetetään apuun Tukholmasta; kun kuviot vieläkin mutkistuvat, kiinnostuvat myös eläköityneet Tom Stilton ja Mette Olsäter tapauksesta.
Pidin tästä kirjasta itse asiassa melkein enemmän kuin sarjan edellisestä osasta Yön silmä, mutta ehkä kysymys on vain henkilökohtaisista mieltymyksistäni, kun en ole koskaan ollut kovin innostunut kansainvälistä järjestäytynyttä suuren luokan rikollisuutta käsittelevistä dekkareista. Tällaiset pikkuiseen maalaiskylään sijoittuvat murhat ovat enemmän makuuni, ja siksi luinkin tämän melkein ahmien.
Kirjailijapari oli siis onnistunut sekä miljöön että henkilöiden kuvauksessa; ehkäpä Gusum oli hieman liian stereotyyppinen, mutta hänen vastapainonaan oli monta raikasta ja uskottavaa henkilöhahmoa. Kirjan loppuvaiheessa aloin kyllä pohtia, oliko Tomin sijoittaminen kirjaan edes ihan välttämätöntä, sillä rikokset olisi varmaankin saatu selvitetyiksi ilman häntäkin. Kun sarja kuitenkin kantaa sekä Olivian että Tomin nimiä, niin ehkä hänet piti ympätä mukaan.
