Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kohta kolmikymppinen Sini-Marja, kavereilleen Mustikka, huomaa biologisen kellonsa kilkattavan ja ryhtyy etsimään isää tuleville lapsilleen. Hän on kyllästynyt irtosuhteisiin sekä heräämään uppo-oudon kaverin vierestä ravintolaillan jälkeen.

Kun Mustikka vastentahtoisesti lähtee viettämään joulua kotiseudulle, alkavat vanhempien sekä isosisko Suvin utelut sopivista mieskandidaateista. Onko Mustikka ollut turhan valikoiva? Vanhemmat ovat aina kaltaisiaan. Suvi viettää paljon aikaa vanhempiensa luona ja hänellä on useampi lapsi uusioperheessään: on niin ihana tulla valmiiseen pöytään, laittaa lapset isovanhempien hoidettavaksi ja viettää itse vähän laatuaikaa. Tai vaikka arvostella pikkusiskon miesmakua ennen ja nyt. Kun joulupöytään haetaan mukaan myös muistihäiriöinen mummi hoitokodista, onkin koko joukko kasassa. Mummi aiheuttaa pahennusta roiseilla jutuillaan, ollen välillä kiusallisenkin tarkasti muistava.

Kaupunkiin palatessa ystävätär muistuttelee ikäkriisistä. Työkaveri sanoo, että tärkeintä ei ole ikä eikä ulkonäkö vaan kliseisesti sisäinen kauneus! Tästä huolimatta Mustikka päättää ensin korostaa ulkoista kauneuttaan sekä sen jälkeen suunnata bilehileissä kunnon yökerhoihin: saaliina vain väsymys ja kyllästyminen kaikkiin miehiin, joita oli tarjolla. Pakko on kokeilla jotain uuttakin ja hän päätyy nettideittailuun, joka parin tapaamisen jälkeen paljastuu hänelle sopimattomaksi ratkaisuksi.

Gradu valmistuu nyt vauhdilla ja ystävyyssuhteitakin hän yrittää vaalia ja saada kuntoon. Uutinen mummin kuolemasta tulee ikävänä yllätyksenä, mutta ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Kun muutenkin perheasioita selvitellään ja vanhemmatkin ratkaisevat omaa suhdettaan, löytää Mustikkakin odottamansa tunteen. Sen tavallisen, ehkä arkipäiväisen onnen, jota hän on etsinyt kovin monella eri tavalla siinä onnistumatta.

Kirja on helppolukuinen, sujuva ja kepeä sinkkuromaani, joka ei kuitenkaan käsittele aihetta mitenkään hehkutellen ja loistokkaasti, vaan ironisen hellästi ja lämpimästikin. Tässä ei shoppailla eikä tepsutella korkokengissä vaan eletään suhteellisen tavallista kotimaisen sinkkunaisen elämää. Viihdekirjallisuuden ja muutenkin keveämmän menon ystäville hyvä kotimainen välipala, jota voin suositella syksyn myrskyisiin iltoihin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...