Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Iijoki-sarjan 21. osa. 629 s. Vuosi 1951. Kalle 31 vuotta.

Kunnan jauhoja kuittaamassa/polkemassa kunnan rakennusmestarina kotipitäjässä.

Taivalkoskella taas ollaan! huokaisee lukijaminä innoissaan: se tietää paljon Hermannia ja Riitua ja Kallioniemeä ja Kallen kotia, Kummun Kallea ja kaikkea sitä mikä Iijoki-sarjassa parasta on. Ennen kaikkea se kieli! Sanat ja sanonnat, niistä saamme taas nauttia Tampereen jälkeen, kun pääsemme päivittäin paikallisten pariin.

Kalle ja Laina liiankin kanssa.

Ensin eletään kesä syrjässä Asutusalueen sähköttömällä koululla, missä Laina ikävystyy perin juurin, kunnes vapautuu kirkonkylän kansakoululta opettajan asunto asuttavaksi ja rakennustoimistoksi. Samalla tosin viimeinenkin rauha on mennyttä, omaa aikaa ei ole, sillä miehiä pitäjän perukoilta ilmestyy aamuin illoin rakennusasioitaan hoitamaan. Päivisin Kalle pyöräilee jopa sadan kilometrin matkoja virka-asioita hoitaessaan. Edellisen vuoden aikana kuntaan on rakennettu kymmenkunta uutta koulua ja tehty paljon hamaa niitä rakennettaessa, nyt on vuositarkastusten eli itkun aika: märät täytteet ovat lahottaneet niin laipiot kuin lattiatkin monelta koululta.

Kalle ei periaatteessa pirssillä ajele, koska hän jo alun perin on tullut makselemaan kunnanjauhoja joita Päätalon pesue joutui aikoinaan syömään ja anelemaan, silloin kun isä-Herkko kävi hulluuden puolella.

”Voi minua perkelettä minkä menin tekemään!” joutuu Kalle tuontuostaan päästelemään ja päätä punauttelemaan. – Että tuli lähdettyä ja jätettyä talo Tampereelle! Tosin velkainen. Onneksi sentään Laina pääsee puotilaiseksi osuuskauppaan ja rahatilanne helpottaa.

Ikään kuin ei jo noista kansakouluista olisi  tarpeeksi riesaa ja rahanmenoa kunnalle, niin miltei ylivoimaiseksi kestettäväksi Kallelle käy Pesiönvaaran ränsistynyt kunnalliskoti ja sen tuttujen asukkaiden kurja tila. Sama paikka jossa isääkin oli aikoinaan pakolla pidetty. Älytön työmäärä on edessä kun on ruvettava hommaamaan uutta taloa.

Mutta ei muuta kuin rohkeasti ärjänteeseen ja Kallen mukaan pitäjille pyöräilemään! Milloin Hutun, milloin Polon, milloin Metsäkylän tai Piston koululle…

Ja koska emme Taivalkosken kyliä ja teitä niin tarkalleen tunne, on paikallaan ennakkoon jo avata kartta, jotta kylät ja koulut löytyvät ja jotta mittasuhteet asettuvat paikoilleen ja näemme, että Asutusalueen koululta Koston koululle totta tosiaan on ne näppäset viisikymmentä kilometriä suuntaansa poljettava, jotta rakennusmiesten hommat tulisi valvotuksi. Vaan mikäs kun on kesä, niin sujuuhan se!

Niin se kartta: Taivalkoski paikannimistökartta, mittakaava 1:100 000. Elsa Ruokangas on täydentänyt karttakeskuksen Taivalkosken karttalakanan niillä paikoilla, jotka kunnanrakennusmestari Päätalo joutuu koluamaan tässä kirjassa, Muuttunut selkonen, ja kahden seuraavan osan, Epätietoisuuden talvi ja Iijoelta etelään, aikana.

Ja entä tämä makkea kielenkäyttö? Jos sen ymmärtäminen vielä tuottaa ongelmia niin siihenkin on opas olemassa: Unto Ylisirniö: Iltapihti pirtin päälle – Kalle Päätalon seura ry 1989. Siitä löytyy 4000 sanan selitystä, eiköhän niillä jo kieli ala kääntyä!

Sopii lopuksi kokeilla, tarvitseeko Ylisirniön opasta ymmärtämiseen:

  • hummeeti
  • ipparatunnot
  • annastuukki
  • anhiton
  • jämähä kummi
  • paakosti
  • visto tunne

 

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *