Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 4. osa. 619 s. Vuodet 1933-1936. Kalle 13-16 v.
- Kalle menettää poikuutensa
Kalle menettää poikuutensa Itäpään-Keisarin heinäjätkänä ollessaan: tanakkaruppinen lyhytjalkainen palkollinen viettelee ja se on menoa pojalle, jota tytöt ovat karttaneet. Tarkoin Kalle kertoo tapahtumien kulun, aivan niin kuin koko sarjan ajan tunnustaa kaikki ‘syntinsä’ ja taitekohtansa viimeistä piirtoa myöten omantunnon kolkuttaessa.
Hermanni Päätalo on köytettävä ja toimitettava piirille takaisin. Perinjuurin köyhäksi luisuu Kallionimen kattilakunnan elämä: ei auta kuin äidin ja Martan lähteä kerjuulle. Huutolaistyttönä kasvanut Riitu on taas ympyränsä alussa.
Tuhatta hullummaksi käy isä. Kattilakuntaan syntyy Aune. Sekasortoinen kotielämä painaa Kallea. Vankistuvan pojan on jätettävä lapsuuden höpöstelyt ja tartuttava työnlaitaan.
On ainainen nälkä (varastaa nisua) ja vilu. Edessä on yksi koko kirjasarjan mieleenpainuvimmista kohtauksista, kun vasta kuudettatoista käyvä Kalle ei pärjää huonopuisella savottapalstallaan ja karkaa pinot hajottanutta sadistista herranvinkulaa yönselkään itkukurkussa läpi yön hiihtäen: “En jaksa enää … En jaksa enää näin kovassa elämässä …” Miten mukavalta tuntuukaan – Kallesta ja lukijasta – Riitun lohtu ja sapekkaat sanat:
“Pistäköönpä tänne nokkasa! Vaikka tulis ite ukkoherra Nyymanni, niin luimussa korvin lähtöö. Kiehuu minussa vielä sen verran putikkalaisen veri…”
Niinpähän kuitenkin onnistuu seuraava savotta ja Kalle saa täyden miehen palkan. Ja kun kunnan vaivaistalolla olo oli palauttanut isä-Hermannille työhalut takaisin, on Kallen elämä pitkästä aikaa uomissaan ja panee tuumimaan jotta onkohan hän koskaan ollut näin hyvällä mielellä.
Aikalaiskritiikkikin alkoi taipua hyvälle mielelle ja otti tämän kirjan jo jopa suopeudella vastaan, Eila Pennasen sanoin: – Päätalo on kehittänyt itseään ja selkeyttänyt kirjailijakuvaansa elämänkertasarjan avulla. Tuskin kukaan enää on niin tyhmä että sanoo sitä “viihteeksi”. (Vehviläinen: Kalle Päätalo, Gummerus 1978)
- sivakkalekko
- läyrytä
- kälämäys
- päkätissä
- näppeästi tojimaan
- hurrauspusero