Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Denis Mukwege on niittänyt maailmalla mainetta gynekologina ja naistentautien lääkärinä. Tarkalleen ottaen hän on erikoistunut hoitamaan seksuaalisen väkivallan uhreja Kongon demokraattisessa tasavallassa, joka on ollut erilaisten konfliktien näyttämönä jo vuosikymmeniä ja tekemään potilailleen hyvin vaativia korjausleikkauksia. Hänen kokemuksensa on tehnyt hänestä myös hyvin äänekkään naisten oikeuksien puolestapuhujan, mistä hänet palkittiin 2018 Nobelin rauhanpalkinnolla.
Mukwegen omaelämäkerta Naisten voima kertoo miehen epätavallisen matkan lapsesta, joka melkein kuoli äitinsä syliin, lääkäriksi, joka perusti kuuluisan Panzin sairaalan, jossa on hoidettu kymmeniä tuhansia seksuaaliväkivallan uhreja. Kirjan todelliset päähenkilöt ovat kuitenkin naiset – ne naiset, joita Mukwege on henkilökohtaisesti hoitanut ja naiset ympäri maailmaa, joiden oikeuksista meidän kaikkien tulisi olla kiinnostuneita.
Joillekin saattaakin tulla yllätyksenä, miten paljon Mukwege puhuu globaaleista naisten oikeuksista. Ihmiset usein suhtautuvat Kongon väkivaltaan kuin jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, ikään kuin Itä-Afrikan miehissä nyt vain sattuu olemaan jotain pielessä. Mukwege mainitsee kuitenkin heti kirjan alussa miten seksuaalisen väkivallan pohjimmaiset syyt, samoin kuin sen seuraukset, ovat kaikkialla samat. Pohjimmaisena syynä on patriarkaalinen järjestelmä, joka systemaattisesti näkee naiset alempiarvoisena, ja tämä on nähtävissä kaikkialla maailmassa.
Perheissä poikia arvostetaan enemmän kuin tyttöjä, nainen mielletään omaisuudeksi, joka siirtyy isältä aviomiehelle, naisten loputonta raatamista ei arvosteta ja tuoreet äidit saavaat osakseen kalseaa kohtelua. Seksuaalinen väkivalta on seurausta juuri näistä asenteista ja se on maailmanlaajuinen epidemia, jota alamme vasta pikkuhiljaa torjua.
Sairaalassa naisten huono asema näkyy monin tavoin. Kun mies tulee sairaalaan, hänen mukanaan tulee vaimo ja mahdollisesti myös sisar tai äiti. Miehen fyysinen heikkous ja kyvyttömyys ei johda siihen, että hänen vaimonsa tai sukulaisensa hylkäävät hänet, eikä mies kanna huolta siitä, näyttäytyykö hän heikkouden hetkellä vaimonsa silmissä seksuaalisesti haluttavalta. Naiselle terveydelliset ongelmat sen sijaan näyttäytyvät hetkenä, jolloin hän tulee joko hetkellisesti tai jopa täysin hylätyksi. Raiskauksen ollessa kyseessä tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Arvostuksen ja kunnioituksen puute näkyy naisten elämässä monin tavoin, mutta silti kirja ei ole sellainen kärsimysnäytelmä kuin voisi kuvitella.
Mukwege moneen kertaan ihmettelee naisten henkistä voimaa, joka näkyy nimenomaan äärimmäisten vastoinkäymisten edessä. Vaikka naiset olisivat kohdanneet mitä hyvänsä, hyvin usein he kykenevät lopulta löytämään syitä elää ja rakentamaan elämänsä alusta. Juuri tämä henkinen resilienssi on “naisten voima”. Tästä myös nähdään kirjan edetessä lukuisia esimerkkejä ja niitä totisesti tarvitaankin, sillä luvassa on myös varsin sydäntäsärkeviä tarinoita.
Yksi suuri ongelma on tapa, jolla naisiin reagoidaan kun he uskaltautuvat puhumaan kimppuunsa käyneitä vastaan. Seuraa kuin vaistomainen reaktio peitellä, hyssytellä, olla uskomatta tai suorastaan pelotella. Kun naiset pakotetaan ensisijaisesti ajattelemaan “kunniaansa” eikä oikeutta väkivallattomaan elämään, heidän hiljennetään seksuaalisen hyväksikäytön uhreina varsin tehokkaasti. Monessa paikassa seksuaalisen väkivallan tuomitseminen on yksinkertaisesti vaarallista. Mukwege on saanut tästä ilmiöstä myös oman osansa jopa aivan suorien tappouhkausten ja -yritysten muodossa.
Eräs paljastava kommentti kerrotaan ihan kirjan alussa. Eräs vanha ystävä ja poliitikko sanoo Mukwegelle, “Minusta tuntuu että kun aloit työskennellä seksuaalisen väkivallan parissa, ryhdyit myös ajattelemaan kuin nainen”. Kyseessä ei ollut mikään kohteliaisuus, ja siinä näkyy yleinen hierarkkien olettamus, miten mies ikään kuin alentaa itsensä katsomalla asioita naisten näkökulmasta, eli alkamalla miettimään “akkojen asioita”. Maskuliininen muotti ei salli tällaista rajojen rikkomista.
Paljon suututtavaa ja mietittävää tulee siis eteen tätä kirjaa lukiessa, mutta hämmästyttävää kyllä sitäkin enemmän optimismia. Mukwege tarkastelee maailmaa sellaisesta näkökulmasta, että asioita voidaan parantaa ja asenteita voidaan muuttaa ja niin voidaankin. Edistystä on tapahtunut niin paikallistasolla kuin kansainvälisessä lainsäädännössä; raiskaus sotataktiikkana on nykyään rikos ihmisyyttä vastaan ja sotarikos, ja se voidaan myös mieltää kansanmurhan toteuttamismenetelmäksi. Kansainvälinen rikostuomioistuin edustaa voittoa kansainvälisen humanitäärisen lainsäädännön kehittämisessä, kuten myös se miten ilmiöstä uskalletaan nykyään puhua entistä avoimemmin, länsimaissakin.
Kuitenkin tämän kirjan suurin voima ei ole sen tietokirjallisessa sisällössä – niin hyvää kuin se onkin – vaan kyvyssä koskettaa henkilökohtaisella tasolla. Mukwege on taitava kirjoittaja, joka onnistuu tuomaan kirjaansa inhimillistä lämpöä ja myös viisautta, jota se rankan aiheensa puolesta ehdottomasti tarvitseekin. Juuri tämä ominaisuus nostaa kirjan vuoden kirjojen listalleni. Kirjan takakansi lupaa unohtumatonta lukuelämystä ja kerrankin mainosteksti antaa sen minkä lupaa, suosittelen!