Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Yksi viime vuosisadan kirjallisista tapauksista oli Louis-Ferdinand Célinen järkälemäinen esikoisteos Niin kauas kuin yötä riittää. Se on omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä parinkymmenen vuoden odysseia ensimmäisen maailmansodan syttymisestä aina 1930-luvun ensimmäisiin vuosiin asti. Se on raju, raadollinen, epätavallinen ja takuulla epäsovinnainen kirja, josta on kiistelty jo sen alkuperäisestä julkaisemisesta asti.

Teoksen alussa Célinen alter ego Ferdinand Bardamu värväytyy rintamalle, mutta huomaa pian, ettei viihdy siellä, sillä saksalaiset yrittävät tappaa hänet. Hänen tiensä kulkee parantoloista bordelleihin ja lopulta eräänlaiseen maanpakoon Afrikkaan asti, josta hän seilaa kuumesairaana orjakaleerilla (!) New Yorkiin. Bardamu saa töitä ensin Detroitista, mutta huomaa pian palaavansa takaisin Pariisiin ja aloittelevansa lääkärintointa esikaupunkien köyhälistökortteleissa. Lopulta hän päätyy yksityisen parantolan henkilökuntaan ja lopulta päälliköksikin, mutta kaikki päättyy kehnosti. Kaikkialla häntä tuntuu seuraavan varjon lailla eräänlainen ystävä Robinson, jonka kohtalot ajavat myös Bardamun vaikeuksiin kaiken ja kaikkien kanssa.

Minulle Niin kauas kuin yötä riittää näyttäytyy äärimmilleen viedyn kyynisyyden, misantropian ja pessimismin manifestina. Célinen maailmassa kaikki on niin iljettävää ja negatiivista, että se näyttäytyy jo surreallistisina sävyinä. Äärimmäisyytensä vuoksi Niin kauas kuin yötä riittää onkin parhaimmillaan hillittömän hauska. Valitettavasti liian suuri osa kirjasta lienee todenperäistä materiaalia – ei kenellekään toivoisi noin karmeita kohtaloita. Mikään ei ole ikinä hyvin. Juuri tämän inhottavan perusasenteen vuoksi minun on vaikea samastua Célinen kohtaloihin. Minä kun mielelläni toivoisin, että ihmiskunnassa olisi vielä jotain hyvääkin.

Niin kauas kuin yötä riittää oli Jukka Mannerkorven ensimmäinen iso käännöstyö, eikä alkuperäistä versiota ilmeisestikään voida juuri kehua. Se ilmestyi jo 1960-luvulla, ja jälkikirjoituksessaan Mannerkorpi itsekin myöntää, että silloin se oli hänelle ilman muuta liian iso pala. Toisin on nyt. Uusi suomennos on kertakaikkisen komeaa kielen ilotulitusta kaikkine hävyttömyyksineenkin. Mannerkorpi itse kuoli pian saatuaan uudistetun käännöstyönsä valmiiksi, jo ennen teoksen julkaisua. Melkoisen testamentin hän jätti!

Céline otettiin aikanaan innostuneesti vastaan ”katuojien Proustina”, mutta myöhemmillä ulostuloillaan ja antisemiittisillä natsisympatioillaan hän ei ainakaan helpottanut omaa asemaansa ranskalaisen kirjallisuuden mielipuolena. Itse en ole aivan varma, mitä mieltä Célinen Yöstä lopulta olen, mutta kyllä sitä suositella kannattaa. Ota itse selvää, mitä Célinellä on sinulle sanottavana!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *