Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 15. osa. 639 s. Vuodet 1945-1946. Kalle 26 vuotta.
- Oma rintamamiestontti
“Kaikkien ihmisten kuuluisi saara elää nuaruus. Vaikka köyhäkin, mutta vapaana, tiämmä. Mutta teistä tehtiin tappajia, sillon ko teirän olsi kuulunut alkaa opetella roustoomistouhuja …”
Kirvesnokka, vanheneva Rousto-Ville lohduttelee oppipoikaansa eli Kallea, kun tämä harjannostajaisiltana on eksynyt sarvenkatkaisujen jälkeen lisäryypyille, toisen naisen syliin tiämmä, ja kun kotona mykkäkoulu Lainan kanssa ei ota katketakseen.
Äreä Rousto-Ville, jonka kanssa Kallella oli alkuaikoina sukset pahasti ristissä, on ottanut Kallen siipiensä suojaan nähtyään pojan kyvyt, teollisuuskouluun ja rakennusmestariksi lopulta usuttaa hakeutumaan.
Niin tuo avioliittoa tosissaan natisuttava kahina käydään Nousevan maan loppusivuilla, mutta kumminkin niin, että kaikki taas paremmaksi muuttuu, vaikkei välttämättä hyväksi, kun Ville ohjailee Kallea oikealle tielle ja vuokraemäntä Kuusisen Alli komentaa Lainaa järkiytymään.
Lukijan tehtäväksi jää taas ihmetellä, miksi Laina on niin jyrkkä tuon viinan suhteen ja varsinkin minkä ihmeen takia Kallen piti naistenpeliin ryhtyä, sivuroustoa harrastamaan.
Ilman tuota loppuhuipennusta tämä 15. osa Iijoki-sarjaa olisikin jäänyt valjuksi, vaikka kyllä Nousevan maan elokuusta elokuun loppuun kestävässä vuoden kierrossa kerrottavia tapahtumia toki on: Eeti-sisko asettuu kolmanneksi asukkaaksi Kuusisen vinttikamariin; Purosen mamman kuolema; ristiselkäkipu joka johtaa lopputiliin; silmäleikkaus; lehtiin kirjoituspuuhat; rintamamiestontin hankkiminen ynnä muut.
Kotoisaksi käyneestä taivalkoskelaisesta kielestä pitää nyt huolen tyskälihainen Eeti, joka pääsee Kallen myötä rakennukselle siivoojaksi, sitten anopin hoitajaksi ja viimein tehtaaseen narunpunontaan. Eetillä on kieltä ja sattuvaa sanontaa kuin isä-Herkolla ikään ja näppeä käsiala. Niinpä Kalle saa muutaman kerran sihteerikseen siskotytön: Kalle sanelee lehtijuttua Pohjolan Jätkään eli Nyyrikkiin, ja eläessään vain yhden romaanin lukenut Eeti kirjoittaa ja jopa kehuu yhtä velipojan juttua: “Kyllä sen minä lukasin ihan haukottelemata.” Eikä moiti niin kuin Herkko Riitun lukemisia: “Milijoonat tähet ja kuu! Perkele niitä loruja.”
Eletään nousevan maan toivossa ja tulevaisuuuden uskossa: kyllä tämä tästä iloksi vielä.
Vaikka ei tahdo irrota Eetille kävelytakkia jotta ilkeäisi palata Jokijärvelle näyttäytymään kaupunkilaisena. Rakennuksilla käytetään lautatarpeet moneen kertaan, sementit on hakusessa, naulat irrotellaan ja käytetään uudemman kerran. Polkupyöriin ei kumeja löydy, jos ei polkupyöriäkään. Autoissa on häkäpöntöt, onnikat tupaten täysiä.
Vaan mikä parasta: nyt on oma rintamamiestontti Vilusessa ja sinne on jo istutettu perunat ja rakennettu ulkohuussi!
Kelpaa tässä jäädä odottelemaan mitä tuleman pitää, siitä huolimatta että tiedetäänhän Kallen elämä alusta loppuun, mutta aina lukiessa pukkii uusia asioita esille: enpäs tuota ensilukemalla huomannutkaan – eikä tuokaan jäänyt mieleen ollenkaan!
Kyllä Päätalo toisen lukemisen kestää.
- molija
- joomies
- ähmeissään
- pottiutua
- rituratuleipä
- taipperi