Jon Gangdal ja Geir Lippestad: Olin Anders Breivikin asianajaja : voiko pahaa puolustaa?

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Heinäkuun 22. päivänä 2011 asianajaja Lippestad oli perheineen saapumassa venematkalta ja rantautumassa, kun kollega soitti hänelle ja kertoi järkyttyneenä valtavasta räjähdyksestä keskustan hallintorakennuksessa. Kotiin ajaessaan he ihmettelivät, kun poliisit ajoivatkin kaupungista poispäin… Kotona he näkivät TV:sta ensimmäiset uutiset Utøyan tapahtumista, suoranaisesta verilöylystä. Tapahtuma valvotti pitkään, kunnes puhelin soi aamuvarhain: Lippestadia pyydettiin terroriteoista pidätetyn Anders Breivikin puolustusasianajajaksi. Mietittyään asiaa moneltakin taholta, hän lopulta myöntyi Breivikin omaan pyyntöön.

Geir Lippestadilla alkoi aika, jolloin häntä vihattiin ja haukuttiin, mutta hän sai myös kiitoksia. Kirjoittaja itse toteaa useammassakin kohtaa eri sanoin, että oikeusvaltiossa pahimpiinkin tekoihin syyllistyneellä on kuitenkin ihmisoikeudet. Vaikka hän tunnustaa syyllisyytensä, oikeudenkäynnin on oltava puolueeton ja lainmukainen. Breivikistä tuli maan vihatuin mies eikä hänen puolustamisensa ollut helppoa myöskään hänen oman ajatusmaailmansa, aatteidensa, ideoidensa sekä näkemystensä vuoksi. Asianajaja kieltäytyi kuitenkin jyrkästi keskustelemasta esimerkiksi politiikasta Breivikin kanssa. Sen sijaan Breivik sai avoimen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.

Työ oli raskasta ja se oli tiedossa jo etukäteen, kolme avustajaa toimi koko ajan mukana. Silti hän itse koki olevansa päävastuussa; seurasi unettomia öitä, tappouhkauksia, vihapostia – mutta myös kannustusta ja ylpeyttä siitä, että Norjassa uskotaan vielä arvoihin ja perustuslakiin. Perhe-elämä jäi vähäiseksi, kahdeksannen lapsen syntymäkin melkein unohtui ja sairas Rebekka puolestaan toi uskoa elämään ja toivoa kaiken kauheuden keskelle.

Lippestad ei kirjassaan paljonkaan puutu Utøyan tapahtumien kulkuun sinänsä, mikä onkin mielestäni aivan oikein. Breivikin persoonaa hän luonnehtii enemmänkin, varsinkin tämän erikoista ajatusmaailmaa. Asianajajana hän haluaa tuoda kaikille julki sen, miten tärkeää on toimia oikein ja lain mukaan syytetyn tunnustuksesta, tekojen julmuudesta ja yleisestä mielipiteestä huolimatta. On tehtävä niin kuin oikein on! On pystyttävä katsomaan itseään peilistä myös tuomion jälkeen, on pystyttävä sanomaan, että syytetty on saanut parhaan mahdollisen puolustuksen ja tuomio on ollut oikeusistuimen harkinnan mukainen.

Kirja on vakava puheenvuoro nuorison ja kasvatuksen puolesta. Sen puolesta, ettei kenestäkään tulisi Breivikin tapaista kulttijohtajaa tai hänen seuraajaansa. Vastuu on meillä jokaisella, henkilökohtaisesti sekä yhteiskunnalla ja kasvatuksen sekä koulutuksen ammattilaisilla. Viime kädessä jokaisella meistä vanhempana. Lippestad muistuttaa myös siitä, miten äärioikeistolaisuus usein nostaa kannatustaan talouskriisien aikana. Itse pidin tätä hyvänä selvityksenä oikeudenkäynnin vaiheista ja ilmentymänä oikeusvaltion käsitteestä.

Suosittelen; mitään dramaattista tai paljastavaa tämä ei Breivikistä onneksi tarjoa. Sen sijaan tämä tarjoaa puheenvuoron ihmisyyden puolesta, kaikesta huolimatta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *